2019/08/05

Tänä kesänä olen..

Heipparallaa. Kesäloma on ohi ja tuntuu oudolta istua tässä koneen ääressä miettimässä blogipostauksia ja suunnitella syksyä. Tämä tuntuu oudolta muttei mitenkään huonolta vaan jännittävältä, iloiselta ja odottavaiselta. Ihan kuin sormeni olisivat kankeammat kuin ennen, ne eivät ole tottuneet tähän kymmensormijärjestelmään ja tietokoneen näppikseen. Aivan kuin sormeni olisivat jotenkin tottuneet pelkästään poimimaan villikukkia, saunan tulipesän sytyttämiseen ja uusien perunoiden rapsuttamiseen. En tiedä miten tulen taas tottumaan 8 tunnin olemiseen tietokoneen ääressä. Onneksi olemme kuitenkin ladanneet akkuja ja valmistautuneet oikein mallikkaasti tulevaan syksyyn. Vaikka kaapissa ei vielä odota lasten tuliterät syysvaatteet olemme kuitenkin pesseet kaikki lomapyykit, siivonneet lastenhuoneen kaikki laatikot, lajitelleet ja kierrättäneet tavaroita sekä vaihtaneet sänkyihin uudet lakana jottei se olisi ensimmäisenä jonossa työviikolla. Olemme valmiita syksyyn päät täynnä ihania muistoja kesästä.. 

Tänä kesänä olen..

- Veneillyt viikon perheen kesken 
- Kalastanut yhdessä lasten ja isi-ihmisen kanssa ja saanut ainakin 30 kalaa 
- Valvonut aamun pikkutunneille asti
- Pelannut lasten kanssa lukemattomia lautapelejä
- Testannut uusia reseptejä ja löytänyt uusia lemppareita
- Matkustanut siskojeni kanssa Tallinnaan 
- Lakannut varpaankynnet
- Käynyt suppailemassa auringonlaskussa, nousussa ja keskipäivän paahteessa
- Itkenyt hautajaisissa
- Vienyt vaatteita kierrätykseen
- Kasvattanut itse ihka oikean kurkun ja syönyt sen
- Nauranut omille lausahduksilleni 
- Paistanut muurikkalettuja
- Ostanut uusia sisustusjuttuja meidän kotiin
- Käynyt huikeassa kesäkonsertissa
- Sytyttänyt saunaan tulen ENSIMMÄISTÄ kertaa koskaan
- Uinut järvessä
- Auttanut aidan rakentamisessa
- Nähnyt miten lokinpoikanen kuoriutuu, kasvaa ja oppii lentämään
- Lukenut lapsilleni Astrid Lindgrenin satuja
- Nähnyt luonnossa sammakon, piisamirotan ja kotkan
- Viettänyt 14 yötä mökillä
- Nähnyt paljon ystäviä ja sukulaisia
- Katsonut järkkärikameraani monta kertaa, mutta melkein poikkeuksetta jättänyt sen kotiin
- Kauhistellut esikoisemme hurjaa pituuskasvua. (n. 10 sentin saldo tältä kesältä)
- Nukkunut yli 10 tuntia yhtäjaksoisesti
- Käynyt melomassa merellä
- Syönyt mansikoita, herneitä ja mustikoita
- Nähnyt miten kuopuksemme oppi uimaan

Tämä kaikki ja paljon lisää tapahtui neljän viikon aikana! Meillä oli huikea loma josta en vaihtaisi päivääkään. Nyt uudella energialla syksyyn ja huomenna täällä blogista löytyy resepti uuteen lemppariaamiaisherkkuuni.

Mitä sinun kesään kuuluu?

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Ihana kesä ollut teillä. Parhaalle kuulostaa tuo 10 tunnin nukkuminen. Itse haaveilen siitä vielä 😂 (arjensuklaasuukkoja.blogi.net)

    VastaaPoista
  2. Kulostaa ihanalle kesälle♥ Mä olen unohtanut kameran ja kännykän ja viettänyt paljon somettomia päiviä lasten kanssa. Leiponut lasten kanssa kesässä varmaan enemmän kuin viime vuonna yhteensä, nauttinut kesän iloista ja ottanut rennosti. Ehkä hieman liiankin rennosti, sillä kesän mökkiprojektimme hieman venyi, koska kolmen murskekuorman kärräys ei ihan innostanut vaan piti odotella konetta :D

    VastaaPoista