2019/08/15

Ihana kesäinen Tammisaari - Top 5 tärpit lapsiperheelle

Joka vuosi ihastumme uudestaan ja uudestaan tiettyihin rantakaupunkeihin. Suomimatkailu on kasvattanut suosiota ja syystä sillä ainakin rantaviiva on täynnä ihania idyllisiä pikkukaupunkeja ja kyliä. Hiekka- ja mukulakivikujia kehystää kauniinväriset puutalot ja rannat ovat täynnä jäätelökioskeja, leikkiviä lapsia ja liiteleviä merilintuja. Tuulen mukana kantautuu meren ihana tuoksu. Juuri tällainen paikka Tammisaari on. Kesälomalla me yövyimme veneilyreissumme aikana yhden yön Tammisaaren satamassa. Vaikka olemme ennen käyneet Tammisaaressa, löysimme tällä kertaa niin monta uutta kivaa paikkaa, että meidän päivät vierähtivät aivan liian nopeasti. Sataman läheisyydessä on oikeastaan kaikki mitä tarvitsee. Listasin alle meidän top 5 Tammisaaren matkatärppiä..

Merimuseo - Naturum. Löysimme sattumalta tämän ihanan pienen saaristomuseon joka on vierailijoille ilmainen. Tässä paikassa lapset saivat testaa kalastamista, kurkistaa vedenalaiseen maailmaan ja miettiä sitä miten hekin osallistuvat merien puhdistustalkoisiin. Siellä ratsastimme isolla pehmohylkeellä ja piirrettiin meriaiheisia kuvia. Seuraavana aamuna kun olimme jo lähdössä pois, pojat olisivat halunneet uudestaan leikkimään tänne. Iso peukku, kannattaa pistäytyä vaikka rantapäivän jälkeen. 

Hiekkaranta. Tammisaaressa on pitkä hiekkaranta jossa lapset ja aikuiset voi uida. Hieman sivussa on myös hyppytorni ja maisemassa näkyy myös kiva vesisuihku jonne rohkeimmat uskaltaa uida. Rannalla on vaatteidenvaihtokopit ja siinä paistaa aurinko melkein koko päivän.

Leikkipuisto - (ehkä Suomen paras?). Tammisaaren rantaviivan keskiössä on lapset sillä lapsille on rakennettu aivan huikea leikkipuisto. Leikkipuistossa on aina paljon lapsia, mutta tekemistäkin riittää. Keskellä leikkipuistoa on mm. huikean isoa muurahaista muistuttava rakennelma jossa saa kiivetä ja laskea liukumäkeä. Leikkipuistossa on myös kivoja koristeita ja meitä hymyillyttää aina kivinen peikkomuori. 


Saaristoruokaa & Ravintola Albatros. Tammisaaressa aivan rannan läheisyydessä on monta ravintolaa josta valita. Suosittelemme kuitenkin syömään konstailemattomassa saaristohenkisessä ravintolassa nimeltä Albatros. Siellä saa aivan mahtavat skagenit ja kalakeitot. Ympäristö on lapsiystävällinen ja lompakkoystävällinen. Rento ja silti hieno. Ymmärrät sitten paikanpäällä.

Kalabongauslaiturit. Jos lähdet kävelemään rantaviivaa pitkin, löydät monta laiturinpätkää josta on kiva bongailla kaloja. Tammisaaren satamassa on rannan läheisyydessä hyvin kirkasta vettä ja me onnistuimme näkemään ainakin 50 pientä kalaa lasten kanssa. Ihan parasta ajanvietettä. 

Oletko sinä vieraillut Tammisaaressa?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti