Vihaan punkkeja. Monta vuotta sitten lapsuudenmökilläni joka sijaitsee Paraisten lähellä saaressa alkoi ilmestymään viheliäitä punkkeja. Ensin isäni oli saanut pureman ja sen jälkeen siskoni mies. Vuosien mittaan havainnot ja valitettavasti myös puremat mökkisaarellamme ovat lisääntyneet. Niihin aikoihin meidän esikoinen oli juuri syntynyt. Olin hysteerinen ja suojelin vauvaani. Yhtenä vuonna meidän kuopuksella huomattiin punkki kaulassa. Hän oli silloin vasta muutaman kuukauden ikäinen. Siitä lähtien minun punkkikauhu eskaloitui sietämättömäksi. On asia erikseen, että minä saisin pureman mutta, että pieni lapseni joutuisi mahdollisesti punkin kantaman vaarallisen taudin tartuttamaksi ei ole minusta hyväksyttävää. Otimme koko perhe punkkirokotteet aivopuutiaiskuumetta vastaan heti kun kuopuksemme oli ylittänyt alaikärajan. Silti emme olleet suojassa toiselta yleisemmältä taudilta, Borrelioosilta. Vuodet vierivät ja totuimme jokailtaisiin punkkitarkastuksiin. Niitä aloimme tekemään myös täällä kotona Helsingissä sillä olen seurannut uutisia tiivisti punkkien leviämiseen liittyen. Ja kappas tänä kesänä, esikoisellamme oli punkki polvitaipeessa ihan tavallisen koulupäivän jälkeen. Kamalaa.
(Kuva lainattu: hyväterveys.fi)
Koska olen suuttunut punkeille ja sille, ettei ongelmalle tunnu löytyvän ratkaisua olen rajoittanut lasten reviiriä. En ole antanut heidän enää juosta pitkissä heinikoissa tai temmeltää vapaasti luonnossa pienissä kesävaatteissa. Se on ikävää. Ymmärrän sen itsekin, punkit ovat saaneet minusta yliotteen. Annan niiden määrätä meidän tekemisiä. Se ei ole oikein. Nämä pienet paholaiset ovat saaneet minua muuttamaan käyttäytymistämme. Olen tänä vuonna tajunnut sen, että punkkihysteriani on laannuttava. En voi rajoittaa tekemisiämme vain siksi, että punkit ovat olemassa. Niinpä olen päättänyt että en enää voi ajatella niitä joka hetki kun olemme ulkona. Minua lohduttaa tässä kaikessa se, että mikäli punkin löytää ajoissa (alle vuorokaudessa) borrelioosin tarttumisen riski on hyvin pieni. Punkkitarkastus joka ilta pitäisi olla riittävä.
Me suoritamme siksi edelleen joka ilta punkkitarkastuksia ja olen parissa kuukaudessa onnistunut rauhoittamaan itseäni. Olimme mökillämme tänä vuonna rennommin kuin moneen vuoteen. Viis veisaa punkeista, tai noh ainakin melkein. Onneksi jostain syystä myös punkkikanta näyttää tänä vuonna olevan sielläkin pienempi. Edes se. Kaikista parasta olisi se, että joku keksisi ratkaisun tähän tilanteeseen. Sitä odotellessa yritän ottaa edes vähän rennommin.
Miten sinä suhtaudut punkkeihin?
-Såfin
Täällä toinen kauhuissaan oleva! Ollaan asuttu tässä jo 15 vuotta ja lapset ovat menneet pitkin heiniloita, peltoja ja metsiä. En ole ollut huolissani punkeista, sillä niitä ei ole näkynyt. Viime vuosina olemme myös ihastelleet lähes pihassa pyöriviä kauriita, mutta nyt niiden läheisyys jo vähän ällöttää. Kauriiden lisääntymisen myötä nimittäin olemme joutuneet punkkihavaintoja tekemään.
VastaaPoistaEnsimmäisen pienen pienen punkin löysin itsestäni vain muutama viikko pikkuisen syntymisen jälkeen. Sain vielä rengasihottuman, mutta neuvolalääkäri ei antanut antibioottia, koska alue oli juuri ja juuri alle sen 5cm ja olin juuri synnytyksen yhteydessä taas yhdelle antibiootille herkistynyt. Väkisinkin joskus mietin onko lukuisat epämääräiset oireeni vain sattumaa vaiko punkin aikaansaannosta. Oireet kun sattuisivat myös siihen borrelioosiin. Tämän kokemuksen myötä siis olen ilkeästi rajoittanut lapsia tai vähintäänkin hysteerisenä punkkitarkastuksia tekemässä.