2016/10/19

Valokarnevaalien kuvasaldo

Kävimme perheen kanssa Linnanmäellä järjestettävissä valokarnevaaleissa toissapäivänä. Yllätimme pojat päiväkodista niin, että isi-ihminen ja minä kummatkin menimme hakemaan heitä ja lähdimme hoidosta suoraan yhdessä autolla kaupunkiin. Lapset olivat täpinöissä - olimme nimittäin puhuneet valokarnevaaleista jo etukäteen, mutta he eivät tienneet milloin menisimme sinne. Koska halusimme nauttia valaistuksesta mahdollisimman paljon, päätimme heti alkuun mennä Linnanmäellä syömään ja odottaa kunnes hämärä laskeutuisi ennen kuin lähtisimme kiertämään paikkoja. Siinä ajassa kun söimme pitsat ja salaatit ulkona pimeni asteittain ja valot laitteissa pääsi oikeuksiinsa. Koko alue on ihan eri näköinen valaistuna - siis todellakin aivan eri tunnelma kuin kesällä..


Päätin toisin kuin viime vuonna tällä kertaa ottaa kunnollisen kameran mukaan. Vaikka tiesin, että houkuttelisi valokuvata jalustalla en kuitenkaan lähtenyt siihen touhuun, vaan kuvasin lähinnä tunnelmaa vapaalla kädellä ja muutamaa aitaa käyttäen kerkesin valokuvata pitemmällä valoitusajalla joitain ihanan räikeitä ja pyöriviä valoja. Ja oikeastaanhan menimme sinne viettämään perheaikaa, eikä valokuvaamaan. Hihii.. Lapset nauttivat ihanasta ympäristöstä ja kävivät myös muutamassa laitteessa. Ostimme heille muistoksi valomiekat, joita käyttämällä he herättivät ympärillä olevien ihmisten huomion. Ehkä jopa arvaat missä kuvassa olen kuvannut valomiekkaa?

Valokarnevaaleilla voi käydä vielä 22.10 asti! Kurkkaa karnevaalien ohjelma täältä.

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Oi tuolla on varmasti ihanaa♥ Mä täällä jännään päästäänkö perjantaina isompien päästyä koulusta ja eskarista käymään tuolla vai onko miehellä jotain viikonlopun kisoihin liittyviä valmisteluja tai ylipitkä työpäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääsisitte käymään siellä <3 Se on kyllä todella tunnelmallinen tapahtuma ja olin myös iloisesti yllättynyt siitä ettei pienten lasten ilmaisiin laitteisiin ollut kovin pitkä jono! :)

      Poista