2017/01/02

Kuvapläjäys meidän uudenvuodenjuhlista 2017!

Me emme kovin ajoissa tehneet sen tarkempia suunnitelmia uudeksivuodeksi. Uusivuosi on aina sellainen juhla joka tulee liian nopeasti joulun jälkeen. Siitä huolimatta tykkäämme tietenkin juhlimisesta ja on selvää, että uuttavuotta pitää skoolata hyvässä seurassa. Niinpä päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että järkkäisimme lapsiystävälliset uudenvuodenjuhlat nyyttärimeiningillä meidän kodissa. Meidän nurkissa pyöri tänä iltana kuusi kappaletta sellaista metrin mittaista tappia ja kuusi hieman vanhempaa tyyppiä. Nyyttärimeininki oli aivan loistava ratkaisu, jokainen toi jotain kotitekoista mukanaansa ja näin saimme oikein hienon kolmen ruokalajin illallisen aikaiseksi hyvin pienellä vaivalla. Nämä ruokasuunnitelmat eivät kuitenkaan ihan riittäneet meidän pienimmälle 1-vuoden ikäiselle minille sillä kun me muut istuimme glögialkumaljojen ääressä hän oli kaikessa hiljaisuudessa nostanut karkkeihin hukutetun piparkakkutalomme lattialle ja istui siinä onnellisena syömässä sitä. Hihii..


Ymmärrettävistä syistä meidän kodissa riitti aattona menoa ja meinkiä. Lapset piirsivät, leikkivät kotileikkejä ja rakensivat duploilla. Puolessa välissä iltaa kävelimme meidän vieressä sijaitsevalle fudiskentälle jossa lapset saivat polttaa tähtisadetikkuja ja "isommat lapset" (eli isi-ihmiset) ampuivat muutaman raketin. Lapset olivat innoissaan raketeista vaikka kova ääni ehkä hieman jännitti meidän pienimpiä. Hellyyttävintä oli kun yksi meidän 2-vuotiaista juhlijoista oli niin jännittynyt paukkeesta, että päätti teeskennellä nukkuvansa äitinsä sylissä välillä raottaen vain toista silmää. Voi toista.

Kun tulimme sisälle lapset saivat avata oman Frozen-kuoharipullon ja nostimme maljat vuodelle 2017 ja selitimme lapsille miksi vuodenvaihdetta juhlitaan. Ilta meni superhyvin ja meidän lapsukaiset saivat tänä iltana valvoa puoleen yöhön asti. Seuraavana aamuna heräsimme uuteen vuoteen vasta kymmeneltä. Vitsit mitä luksusta! 

Miten sinä vietit uuttavuotta?

-Såfin

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää mukaville juhlille! Meillä mies oli töissä ja itse puolikuntoisena, joten vietettiin lasten kanssa pitkälti löhöjuhlaa :D Josko vuodenvaihten rento meininki jatkuisi sitten koko vuoden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, teillä jatkuu vielä flunssailu! Äh! No onneksi uuttavuotta on kiva viettää myös ihan rennosti! Ehkä se rento meininki tosiaankin jatkuisi teillä koko vuoden. <3

      Poista
  2. Kuulostaa niin kivalta. :)
    Me vietettiin uuden vuoden aattona iltaa ystävällä koko perheen kesken.♥

    VastaaPoista