2017/12/28

Rauha hukassa

Meidän joulu hurahti ohi nopeammin kuin sen piti. Asustelimme rennosti villasukissa, söimme pipareita ja vietimme aikaa perheen ja ystävien kanssa. Joulu oli juuri sellainen kuin pitikin. Joulua edeltävä aika oli kuitenkin niin kiireistä aikaa meidän perheelle, että kierroksia oli kenties vaikea senkin takia saada laskettua siedettävälle tasolle. Kun kolmatta kertaa hinkkasin meidän tiskiallasta puhtaaksi saman tunnin sisään nauroin itselleni. En siis ilmeisesti kertakaikkiaan osaa rentoutua enää. Kuinka sopivasti pääsin jouluaaton jälkeen heti turvautumaan saamaani joululahjaan, kirja joka kertoo Tanskalaisten ”Hyggen” saloista, kirja siitä miten rentoutua. Lapsia tämä minun ikuinen kuuraaminen ja touhottaminen ei onneksi tunnu haittaavan. He avasivat joulupäivänä ikionnellisina uudet lelunsa keskelle lattiaa ja levittivät iloansa legojen muodossa jokaisen jalkapohjan alle. Heh. Juuri niin kuin lasten kuuluukin..

Joululoma on tehnyt niin hyvää meidän perheelle. Lapset ovat olleet syliemme ja läheisyydemme tarpeessa. Samalla minä huomasin miten minä olen kaivannut meidän kahden hulivilin seuraa. Siinä he seisoivat täynnä jännitystä joulupukin edessä ja lauloivat ylpeinä englanniksi "we wish you a merry christmas". Meidän vanhempi poitsu luki hitaasti mutta varmasti pakettien korteista lahjan saajien nimiä ja minä hymyilin sisälläni. Tällaiset hetken ovat niitä kun taas saa muistaa miten onnellinen on, kunhan vaan muistaa pysähtyä ajattelemaan asiaa. Kolmannen rauhallisen ja ruuantäyteisen lomapäivän jälkeen kukaan meistä ei enää malttanut pysyä paikoillaan. Aloimme etsimään tekemistä ja purkasimme patoutunutta energiaamme kuntosalin laitteisiin, sealifen käytävillä, leffateatterin penkeillä ja kauppakeskuksissa shoppaillen. Tuli siinä huomaamatta jopa hankittua lapsille välikausivaatteet ensi keväälle. Tällaisen sen elämän kuuluisi olla. Yhdessäoloa, rentoilua ja elämysten hakemista. Koko perhe yhdessä.

Kerkesitkö sinä rauhoittua jouluna?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti