2017/12/19

Se on adios amigos

On tullut se aika vuodesta kun tietokone pakataan pois lojumasta sohvapöydältä ja nostetaan viimeisetkin tonttukoristeet esille. Jatkuva somettaminen hiipuu pikkuhiljaa ja on aika keskittyä enmmän siihen tietoiseen läsnäoloon ja perheeseen. Tämä blogi jää nimittäin nyt pienelle joulutauolle ja palaamme jälleen noin viikon päästä kertomaan meidän perheen joulukuulumisista. Agendalla täällä blogissa on vielä ennen vuodenvaihdetta hyvin tärkeää asiaa koko perheen kalentereista, yksi kiva arvonta ja vinkki uudenvuoden viettoon. Jouluun asti meidän perheen illat ovat täynnä kivaa ohjelmaa. Tänään illalla aiomme kuopuksemme joulujuhlien jälkeen koristella joulukuusi joka nyt on ollut sulamassa meidän kuistilla muutaman päivän verran. Se on todella ihanaa puuhaa. Joka vuosi minua hymyillyttää se miten lapset ripustavat kaikki koristeet samoille alaoksille. Symmetriaa rakastava minä hivutan koristeita salaa ylemmille oksille lasten huomaamatta. Tänä vuonna olemme myös ostaneet langattomat pattereilla toimivat kuusenkynttilät. Niin kätevää. (Jos kiinnostuit niin niitä löytyy esimerkiksi täältä)..

Jouluaattoa vietämme tällä kertaa meidän isi-ihmisen vanhempien luona ja joulupäivänä jatkamme juhlimista minun vanhempieni luona. Jouluaattona saunomme, syömme joulupuuroa ja kuuntelemme joulurauhan televisiosta. Tänäkin vuonna joulupukki taitaa tulla kylään. Lasten mielestä se on tietenkin illan kohokohta ja harvoin malttavat esimerkiksi nukkua päiväunia jouluaattona. Olemme yrittäneet rajoittaa lahjojen määrää, mutta katsotaan aattona onnistuimmeko tässä. Minun mielestä joulun kohokohta on perheen kanssa ruokapöydän ääressä vietetyt hetket. Joululaulut, jouluaiheiset keskustelut, kalapöytä ja hyvä juoma ovat ihan parhautta.

Ainiin, päivitän blogilomasta huolimatta edelleen meidän päivän kuulumisia Insta Stories-osioon joten sieltä voi kurkata fiiliksiä myös joulun alla.. (@malin.safin)

Nyt haluan toivottaa sinulle ja perheellesi oikein mukavaa joulun odotusta! Tavataan taas välipäivien tienoilla! <3

-Såfin

1 kommentti:

  1. Ihanaa joulua teidän perheelle <3 Mä tsemppasin ja annoin lasten asetella koristeet haluamallaan tavalla ja kuusi onkin oikein hieno:) Toki muutamia lasikoristeita laitoin itse korkeammalle mutta kuitenkin :D Ihanaa, kohta on joulu <3

    VastaaPoista