2018/02/23

Top 8 kasvisruokaa lapsiperheessä

Kasvisruoka on pop, ainakin meidän perheessä. Muutama vuosi sitten otimme projektiksi syödä enemmän kasvispainotteista ruokaa kotona. Ei siksi, että olisimme poistamassa lihaa ruokavaliostamme vaan siksi, että lapset oppisivat syömään myös kasvisruokia. Halusin, että lapset kokevat kasvisruuat yhtä luonteviksi kuin liharuuat. Niinpä päätimme alkuun, että meillä olisi vähintään yksi kasvisruokapäivä viikossa. Alkuun koko kokeilu tuntui tökkivän. Emme löytäneet niitä lasten mielestä hyviä ruokia. Näin vuosien jälkeen meidän ruokalistalle on kuitenkin vakiintunut muutama suosikki joka uppoaa koko perheelle. Ajattelin jakaa tämän listan teidän kanssa.

1. Sosekeitot. (Bataatti-chili / Kesäkurpitsa-Palsternakka / Kukkakaali - Kesäkurpitsa / Tomaatti - Sipuli) Lasten mielestä kaikki kasvikset uppoavat soseen muodossa. Kuullotan sipulin ja osan kasviksista ensin pannulla. Tämän jälkeen lisään vedet ja keitän kasvikset kasvisliemessä. Soseutan kasvisten kypsyttyä. Joskus kaadan sekaan ruokakermaa. Kaveriksi lisäämme usein raejuustoa, pähkinöitä ja tuoreita yrttejä.

2. Paprika-Sipuli-feta-munakoiso pizza. Tämäkin on oiva ruokalaji jonka avulla lapset syövät melkein mitä vain kasviksia. Vähän riippuen jääkaapin tilanteesta myös pizzan päälle voi laittaa makunsa mukaisesti monenlaisia kasviksia. Tuo yllämainittu combo on hyväksi todettu.

3. Tomaatti-avocado pasta. Oikeastaan pasta kaikissa muodoissa toimii usein meidän lapsille. Kiva combo jota viimeksi koitimme oli pestossa pyöräytetty pastaa jonka päälle pilkoimme tuoretta tomaattia, avocadoa ja fetaa. Lisäksi ripottelimme lopuksi päälle cashew-pähkinöitä.

4. Riisipuuro (LOL). Oikeasti lapsemme rakastavat riisipuuroa. Jos kysymme mitä he haluaisi syödä niin on hyvin mahdollista, että saamme toiveeksi riisipuuron. Itseasiassa tänäänkin syövät toiveesta riisipuuroa mummolassa.

5. Härkismakaroonilaatikko. Jaoinkin joskus aikoinaan teille meidän positiivisen kokemuksen härkiksen käyttämisestä. Meidän lapset eivät edes huomannut että meidän makaroonilaatikko ei sisältänyt lihaa kun korvasimme sen tällä vähän uudemmalla tuttavuudella, härkiksellä.

6. Itsetehdyt pinaatti-/porkkanaletut. Meillä harvemmin tehdään porkkanalettuja kotona isi-ihmisen allergian takia, mutta itsetehdyt pinaattiletut ovat todella hyvä. Teemme yleensä myös syksyisin omista puolukoista hilloa joka toimii lettujen kaverina tosi hyvin.

7. Kasvispyörykät. Kasvispyörykät on meillä vielä hieman työn alla. Olen kokeillut erilaisia reseptejä (mutta oma suosikki on vielä löytämättä). Lapsille kuitenkin uppoaa kaikki pyöressä muodossa oleva ruoka jonka saa dipata ketsuppiin tai muuhun kastikkeeseen. Heh.

8. Kasviscurryt (Bataatilla, kurpitsalla yms.) Itse olen juuri nyt innostunut kaikenlaisista mausteisista ruuista. Ihania kasviscurry-paistoksia saa mm. kun käyttää pääraaka-aineena esimerkiksi bataattia ja kurpitsaa tai jotain muuta makeahkoa kasvista tai juuresta. Ihan parasta riisin kaverina ja lapset tykkäävät.

Onko sinulla vinkkejä kasvisruokiin jotka uppoaa lapsille? Kaikki kokemukset ja ehdotukset otetaan vastaan!

-Såfin

6 kommenttia:

  1. Meillä myös kaikki sosekeitot uppoaa ja poikien suurta herkkua on pinaattiruuat (keitto, letut, pasta). Kasvispihvejä syövät mielellään ja sieniruokia rakastavat. Kasvispiirakka ja pizzakin katoavat takuuvarmasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla monen lapsen herkkua nämä sosekeitot! :D Nuo sienet ovat sellaisia jotka eivät vielä uppoa meidän lapsille. Yritän usein piilottaa niitä esimerkiksi jauhelihakastikkeeseen, mutta he bongaavat aina ne sieltä seasta. Heh.. <3

      Poista
  2. Aika lailla samanlaiselta näyttää meidänkin kasvisruokalista :) Lisäksi sieltä löytyy härkistäytteiset tortillat, tomaattinen papukastike spagetin kanssa ja sienirisotto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkistortillat menee ehdottomasti testiin! :D Muutenkin tortillat ovat meidän lasten lemppareita! Papujakin kyllä voisi käyttää enemmän <3

      Poista
  3. Tuttuja ruokia! :) Meillä lisäksi uppoaa hyvin sellainen sekainen pataruoka, eli perunaa, vihanneksia, papuja/kikherneitä, munamaitoseos+mausteet&juusto ja uuniin :) Ja meidän pikaruoka on pavut tomaattikastikkeessa (tölkki) :D Ihan tosi hyvää! Perunoiden, salaatin ja raejuuston kanssa, nams! Paras olisi kokonaisten uuniperunoiden kanssa ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! :D Mä jotenkin näiden curryjen kautta uskon täysin noihin pataruokiin. Niiden raaka-aineiden vaihtamisella saa paljon vaihtelua makuun! Ja tuollaisia ns. "pikaruokia" todellakin kaipaan meidän kasvisruokalistalle <3

      Poista