Hiljaisuuden merkityksestä

Olen tässä viimeisten päivien aikana tullut miettineeksi paljon hiljaisuutta ja joutilaana olemista ehkä hieman olosuhteiden pakosta. Stressin aiheuttamat rytmihäiriöt joista kerroin aiemmin, saivat minut todella pysähtymään ja miettimän tärkeysjärjestystä elämässä. Luulin aina, että olen henkilö joka jaksaa ihan mitä vain jos niin vain päätän. Kuvittelin aina, että taivas on rajana ja ainoastaan mielen päättäväisyydellä on merkitystä. Asiat eivät mennyt ihan niin. Mieleni ei osannut tehdä päätöstä siitä, että vauhtia pitää hiljentää ennen kuin kehoni viestitti asiasta vakavin oirein. Kai se on niin, että joskus pitää olla tylsää ja hiljaista jotta voi taas iloita vilkkaista ja tapahtumarikkaista hetkistä. On vaikea seistä seinän edessä tiedostaen vain sen asian, ettei eteenpäin enää voi kulkea. Jokin pitää muuttua ja on valittava seuraava käännös elämässä.

Kun elämästä kertaheitolla pitää karsia sisältöä pakon sanelemana joutuu tekemään vaikeita päätöksiä. Minun kalenteri on ollut täynnä kivoja asioita jotka ihan vapaaehtoisesti ja omasta innostuksesta ja tahdosta sinne olen laittanut. Pysähtyminen ja hiljentyminen merkitsee siis minulle luopumista kivoista asioista. Asioista jotka ovat osa minua. Siksi on myös selvää, ettei kaikesta voi luopua jotta jaksaa pysyä positiivisena. Jos saisin säilyttää yhden asian elämässäni, se olisi perhe. Sen pohtimisessa ei mennyt kuin murto-osa sekuntia. En mistään hinnasta luopuisi ajasta lasten kanssa, vaikka se maksaisi minulle terveyteni. Koen myös, että saan hurjasti voimaa muista läheisistä ihmisistä. 

Mistä sitten luopuisi? Priorisoiden ja valikoiden olen päättänyt jättää liikuntaa vähemmälle. Kukaan ei taputa minua olkapäälle sen takia, että olen jaksanut raahata itseni treeneihin kuutena päivänä viikossa. En edes minä itse. Olen myös päättänyt pyytää apua lähestyvään muuttoomme jonka aiemmin luulin hanskaavani ihan itse yhdessä isi-ihmisen kanssa koska me olemme superihmisiä . (Hahaa, tajuan nyt miten absurdia koko tämä ajatus edes oli) Olen päättänyt olla kokematta paineita järjestämättömistä kaveritreffeistä nyt kun meidän elämässä on niin paljon muuta pakollista. Hoidamme muuton ja rakennusprojektimme loppuun. Hyvät ystävät ja perhe ymmärtävät kyllä kun joudun sanoa ei. Sana jota en muuten juuri koskaan käytä. Töistä olen myös viikon lomalla. 

Samalla olen luonnollisesti miettinyt blogiani, niin rakas mutta samalla erittäin aikaavievä harrastus. Olen pohdinnan jälkeen päättänyt ottaa viikon mittaisen hyvin ansaitun loman kirjoittamisesta. Joskus on hyvä olla hiljaa sanomatta mitään niin, että se puhuttu sana myöhemmin on entistä painavampi. Myös hiljaisuudella on merkitys. Vietämme näin seuraavan viikon vain rauhoittuen perheen kesken ja nautimme ulkoilmasta. Ja kyllä: stressaamatta.

-Såfin