2018/03/04

Paras perheloma vietetään kylpylässä?

Minua hieman naurattaa eräs asia. Ennen lapsia emme käyneet kylpylöissä lainkaan. Tämä oli kertakaikkiaan paikka (ruotsinlaivan lisäksi) jonne ei vaan tullut mentyä lomailumielessä. Toissaviikolla halusimme pikaisen pienen "miniloman" koska olimme ottaneet yhden arkivapaapäivän hiihtolomaviikon alun kunniaksi. Vilkaisimme jopa äkkilähtöjä Pariisiin mutta lopulta päädyimme kuitenkin kylpylään. Sain pienen palautteen kolleegoiltani töissä, että johan meidän perheestä on tullut kylpylä-intoilijoita. Naurahdin ensin kieltäen mutta todellisuus on se, että tämä on varmasti ainakin osittain totta. Viime vuoden aikana olemme käyneet Naantalin kylpylässä, Långvikin kylpylässä, Ikaalisten kylpylässä ja nyt lähdimme sitten testaamaan juuri uusittua Holiday Club Saimaa-kylpylää. Niin, että kyllä meidät vähintään PRO:ksi voidaan luokitella. Heh. Koska kerran olemme niin kokeneita kylpylä-intoilijoita niin koen itseni myös oikeutetuksi tehdä tästä meidän viimeisestä kohteesta arvostelun. Tältä meidän kylpylä loma Saimaalla näytti..

Holiday Club Saimaa oli kaikin puolin juuri sitä mitä olimme minilomaltamme odottaneet. Hotelli oli iso keskus jossa oli tarjolla paljon aktiviteetteja ja mukavat perhehuoneet. Suuri plussa siitä, että huoneissa oli jopa lapsille omat pienet kylpytakit. Kaiken keskiössä oli tietenkin iso kylpylä joka oli valaistu discomaiseen tapaan. Lapset r-a-k-a-s-t-i-v-a-t altaita, suihkulähteitä ja kivaa taustalla soivaa musiikkia. Vesi virtasi ja alueen ympäri pystyi uimaan ihanan lämpimässä vedessä. Suurelle seinälle oli heijastettu koralleja ja uivia kaloja. Tunnelmallista. Pimeässä kylpylässä on puolensa ja puolensa. Tietenkin näin aikuisena uimapuku ja kirkas valaistus ei ole optimaalinen combo, mutta kun lasten kanssa on liikkeellä myös heidän näkeminen altaassa on ensisijaisen tärkeää. Kun hetkellisesti olin yksin altaassa lasten kanssa, olin heidän valvomisesta hieman ylijännittynyt pimeyden takia. Laitoimme lopulta varmuuden vuoksi kellukkeet meidän uimataidottomalle 4-vuotiaalle, jonka jälkeen jännitys loppui. Nautimme yhdessä porealtaista ja suihkulähteistä. Ajankulkua ei edes huomannut ja meillä oli superhauskaa.

Muuten kylpylän yhteydessä oli paljon aktiviteetteja tarjolla. Erityisen maininnan ansaitsee retkiluistelumahdollisuudet järven jäällä ja Angry Birds-sisähuvipuisto joka sijaitsi 100 metriä hotellista. Lisäksi hotellissa oli myös sisäluistelumahdollisuudet, keilaradat ja pelisali. Me kävimme myös vuorotellen hieronnassa rentoutumassa ja nukuimme oikein mukavat päiväunet perhehuoneessa. Iltaisin kävimme syömässä Classic Pizzassa ja Hotellin omassa "fine dining"-ravintolassa. Ruokailut olivat todella onnistuneet. Lounasuokailun suhteen olisi ehkä voinut olla tarjolla enemmän jotain kahvilatyyppistä vaihtoehtoa, mutta nälkäisinä emme todellakaan poistuneet tältäkään lomalta. Meidän vierailu täällä oli kaikenkaikkiaan todella onnistunut. Suosittelemme paikkaa jos etsinnässä on todella helppo, vaivaton ja hauska perheloma.

Milloin sinä olet viimeksi käynyt kylpylässä?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti