2019/01/25

Erilainen treffi-ilta

Meidän esikoinen on pitkään toivonut, että saisi viettää enemmän kahdenkeskeistä aikaa minun kanssa. Isi-ihmisen kanssa hänellä on onni viettää paljon yhteistä aikaa jäähallilla jääkiekkoharrastuksen takia samalla kun minä vietän laatuaikaa kuopuksemme kanssa. Hänen toive oli siis ihan oikeutettu. Eilen tartuimme tuumasta toimeen ja lähdimme viettämään "treffi-iltaa" yhdessä. Meidän esikoinen toivoi, että menisimme ravintolaan syömään. Minusta tämä kuulosti kivalta idealta ja kyselin minkälaista ruokaa hän haluaisi syödä. Sain ehdotuksia Mäkkäristä Hesburgeriin. Hahaa. Lopulta ehdotin, että kuitenkin kävisimme syömässä ravintolassa jossa on menyyt ja pöytiintarjoilu ja keksimme hyvin kompromissin, American Diner. Hän oli illastamme aivan innoissaan. Tilasimme cokikset ja hän kaatoi herrasmiehenä myös juomaa minun lasiin. Sydämeni suli..



Oli tosi kivaa istua juttelemassa yhdessä. Meidän keskustelut pyöri paljon koulun ympärillä ja siitä mikä on kivaa ja vähemmän kivaa siellä. Olin myös otettu kun sain vastakysymyksen "äiti, miten sinulla menee töissä?". Ihanan huomaavaista. Sillä hetkellä tajusin miten paljon meidän pienen tyypin tilanneäly on kehittynyt viimeaikoina. Hän käy jo pöytäkeskustelua, ajatelkaa. Söimme hampurilaiset, nauroimme ravintolan hauskoille koristeille ja päätin vielä myöntyä jälkiruokapyyntöön. Lopuksi lupasin, että kävisimme vielä pienillä ostoksilla. Hän toivoi uutta muovailuvahaa ja minä toivoin uusia korviksia. Tässä taisi olla nyt myös viimeiset ostokset ennen ensi kuun alusta alkavaa "Älä osta mitään kuukautta".

Meidän treffi-illan aikana tajusin, että lasten kanssa pitäisi tehdä paljon enemmän tällaista. Normaaleja juttuja mutta kahdestaan. Vietämme paljon aikaa yhdessä koko perheen kanssa mutta todella harvoin näin, että jakautuisimme tarkoituksella viettämään aikaa kaksin. Kummatkin kaipasimme tätä. Lisää tällaista!

Vietättekö paljon aikaa kahdenkesken lasten kanssa?

-Såfin

1 kommentti:

  1. Oi mikä ihana seuralainen sulla on ollut♥ Tuollaiset hetket on kyllä huippuja! Me vietetään jokaisen lapsen kanssa päivittäin kahdenkeskisiä hetkiä, mutta kodin ulkopuolisia satunnaisemmin.

    VastaaPoista