VALOO!

On se salakavala tuo pimeys. Aiempina talvina olen huomannut miten selkeästi valon määrän väheneminen vaikuttaa minuun. Se on ilmennyt fyysisenä väsymyksenä, saamattomuutena ja muutama vuosi sitten olin jopa ihan masentunut. Ei huvittanut tehdä mitään. En ollut surullinen tai iloinen. Vain olin. Tänä vuonna tilanne on ollut toinen. Olen ollut energinen, välillä ehkä teennäisesti, mutta kuitenkin. Olen pysynyt liikkeellä ja tehnyt asioita. En ole kaivannut valoa samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Tai niin minä luulin. Tarkemmin mietittyäni asiaa tajusin kuitenkin, että myös tänä vuonna pimeys ja auringonvalon vähäisyys on vaikuttanut minuun. Ei yhtä paljon kuin aiemmin, johtuen lomamatkasta ja valaisevasta lumesta, mutta riittävästi että olen käyttäytynyt eri tavalla kuin itselleni on ominaista..

En ole ollut oma itseni. Huomaan, etten ole innostunut tee-se-itse projekteista, en ole valokuvannut, en ole sisustanut enkä ole juurikaan jaksanut etsiä inspiroivia vaateuutuksia. En ole ideoinut hauskoja retkiä tai patikointireittejä koko perheelle. En ole varannut uusia matkoja. En ole järjestänyt illalliskutsuja tai edes kovin montaa leikkitreffiä. Nämä edellä mainitut asiat ovat muina vuodenaikoina sellaisia joista koen suurta iloa, mutta näin salakavalasti olen vain jotenkin unohtanut nämä asiat syksyksi ja talveksi ja keskittynyt olemassaoloon. Olen keskittynyt sellaisiin asioihin joista en iloitse yhtä paljon. Ja tämän oivalsin vasta äsken. En todellakaan ole ollut oma itseni.

Viikonloppuna kaivoin ensimmäistä kertaa kamerani esille siksi, että minuun iski valokuvausinspis. Kuvitelkaa. Näin ei ole tapahtunut hyvin pitkään. Olen kyllä valokuvannut mutta vain siksi että on "ollut pakko". Viikonloppuna sain myös ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan intoa yhteen sisustusprojektiin johon liittyy sähkötöitä mutta myös hieman taiteellista kulmaa. Hymyilin. Silloin tajusin, että valo on taas tulossa takaisin. Tajusin, että olen ikävöinyt innostumista.

Nyt taivaalla on taas pitkän talven jälkeen päivänvalon rippeitä jäljellä kun ajan kotiin töistä. En vain ymmärrä miten tämä voi vaikuttaa minuun näin paljon. En myöskään ymmärrä miten ihmiset joskus aikoinaan ovat päättäneet vaeltaa näin pohjoiseen ja selviytyä pimeydessä. Vai onko tämä modernin ihmisen ongelma? Ehkä pimeys ei ennen vaikuttanut ihmisiin näin paljon. Oli miten oli, minä tunnen itseni taas pikkuhiljaa herääväni henkiin. Toiveissa edelleen lisää VALOO!

Vaikuttaako valo sinuun?

-Såfin