2019/01/24

Miekkavalaita ja pingviinejä moikkaamassa

Kävimme vuodenvaihteessa huikealla lomamatkalla Teneriffalla ja kerroin teille jo aiemmin meidän hienosta hotellista, upeista rantapäivistä ja retkestämme pilvirajan yläpuolelle. Selatessani reissukuvia halusin vielä jakaa yhden viimeisen kokemuksen meidän reissulta, nimittäin tapaamisemme miekkavalaiden kanssa. Lomamme kolmantena päivänä suuntasimme Teneriffan halki kohti suosittua eläinpuistoa, Loro Parque:a. Se on yksi Teneriffa-saaren suosituimmista turistikohteista joten olimme varautuneet ruuhkaan. Mitään kamalaa tungosta emme kohdanneet, vaikka saimme kyllä etsiä paikkaa meidän auto(ruoska)lle jonkun aikaa. Pojat ovat äärettömän kiinnostuneita elämisistä ja siksi he odottivat tätä päiväretkeä todella paljon. Törmäsimme heti gorillaan, vauva-virtahepoon, flamingoihin, pingviineihin ja jättiläiskilpikonniin ja ihmettelimme näitä huikean kauniita eläimiä pitkän aikaa. Puheista selvisi kuitenkin, että eniten kaikesta meidän pojat odottivat hai-kalojen ja miekkavalaiden näkemistä..


Islannin matkalla kävimme valassafarilla ja siellä näimme valaat niiden omassa elinympäristössä. Se oli huikea kokemus. Silloin emme saaneet nähdä valaita kovin läheltä, mutta tällä kertaa näimme nämä huikean kauniit eläimet ihan muutaman metrin etäisyydeltä. Poikien toiveesta istahdimme "kastumisvaara"-alueelle ja odotimme jännityksellä sitä osuisiko roiskeet meihin. Näimme miten valaat osasivat kommunikoida, pitää ääntä ja hyppiä. Juontajat ja show kertoi miten näistä eläimistä pidetään hyvää huolta ja miten heidän elinolosuhteita on pyritty parantamaan. Itselläni mielessä oli muutama vuosi sitten uutisotsikoihin noussut tarina valaskouluttajasta joka oli kuollut tässä samassa eläinpuistossa valaan hyökkäyksen yhteydessä saatuihin vammoihin. Tämän jälkeen valaskouluttajat eivät mene veteen valaiden kanssa. Tämän jätin kuitenkin kertomatta pojille, jotka olivat aivan haltioissaan showsta. Lopulta suuret roiskeet eivät osuneet meihin ja itse olin asiasta melko helpottunut. Hihii.

Loro Parque:ssa oli huikean paljon näkemistä ja meille tämä oli automatkoineen kaikkineen ihan kokopäivä retki. Illalla palasimme hotellille väsyneinä ja suuntasimme suoraan syömään. Päivä oli jännittävä enkä usko, että lapset ainakaan heti unohtavat näin hienoa kokemusta!

-Såfin

1 kommentti:

  1. Oi, varmasti ihana elämys! Meilläkin lapset ovat hurjan kiinnostuneita eläimistä, joten olisivat tuollaisessa kohteessa aivan onnessaan :)

    VastaaPoista