2019/01/31

Yksinkertainen ja tilaa säästävä vuodesohva

Kun muutimme meidän uuteen kotiin viime kesän kynnyksellä meillä oli onni ensimmäistä kertaa elämässämme päästä sisustamaan itsellemme työ/vierashuone-comboa. Työskentelemme kotoa 3-4 päivää viikossa joten huoneen ensimmäinen käyttötarkoitus on tietenkin olla meille kummallekin työhuone. Koska huone ei täyty pelkällä työpöydällä päätimme, että hankkisimme sinne siron sohvan joka muuntautuisi helposti parisängyksi mahdollisia yövieraita varten. Huone on tavallisen kokoinen (11m2) ja tällaisen sohvan löytäminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Melkein kaikki löytämämme sohvat olivat aivan ylimitoitettuja tavalliseen huoneeseen emmekä halunneet tyytyä nojatuoliin joka muuntautuisi yhden hengen nukkumapaikaksi. Toisaalta emme myöskään halunneet, että työhuoneet ensisijainen käyttötarkoitus muuttuisi, huoneessa pitäisi olla tilaa "hengittää" ja työskentelylle pitäisi olla tilaa. Päädyimme pohdinnan jälkeen sijoittamaan hankintaan hieman enemmän rahaa jotta saisimme haluamamme sohvan joka on sekä siro, kaunis että käytännöllinen. Löysimme Vepsäläiseltä Tapio Anttila Collectionin: Day& Night-vuodesohvan...

Sohvassa on kaksi puurunkoa sisäkkäin jotka saa nostettua vierekkäin. Patja on päiväkäytössä tuplataitettu ja kun sen kääntää auki se peittää nämä kaksi puurunkoa samalla muodostamalla siitä suurikokoisen parisängyn. Mihin erityisesti ihastuin tässä sohvassa on sen yksinkertaisen ulkomuodon lisäksi se, että peitot ja tyynyt ovat piilotettu (ja samalla kätevästi säilötty) sohvan omissa nojatyynyissä. Kuinka kätevää? Sohva on siro ja riittävän matala jottei se veisi liikaa huomiota huoneessa. Tämä oli juuri sitä mitä etsimme. Meillä on tähän mennessä ollut muutamia yövieraita jotka ovat nukkuneet vuodesohvalla ja heidän sanoman mukaan siinä sai oikein makoisat unet.

Huoneeseen hankimme myös hiljattain hienon uuden pimennysverhon, sillä aurinko paistaa heti aamusta sisään huoneen ikkunasta. Tässä huoneessa on myös meidän värikoodattu kirjahylly ja meidän työpöytä josta kerroin teille aiemmin. Nyt etsinnässä on enää työtuoli ja matto ja sen jälkeen huone taitaa olla valmis! Jee.

Mitäs pidät meidän vierashuoneesta?

-Såfin

1 kommentti: