2019/02/07

Neurosonic rentoutus stressiä vastaan

Meillä oli työpaikalla mahdollisuus osallistua Neurosonic rentoutukseen työpäivän aikana. Kävin lukemassa lisää aiheesta ja päätin uskaltautua testaamaan menetelmää. On monta syytä miksi kiinnostuin aiheesta. Yksi on se, että olen perinteisesti sellainen ihminen joka kokoajan käy hieman ylikierroksilla enkä pysty rentoutumaan. En pitäisi sitä ollenkaan kummallisena asiana jos joku kertoisi minulle esimerkiksi, että jännitän lihaksiani myös lepotilassa. Näin varmaan on. Neurosonic-rentoutuksella uskotaan olevan monia terveyshyötyjä. Neurosonic-laite lähettää erittäin matalataajuisia värähtelyaaltoja kehoon tietyn ennalta suunnitellut ohjelman mukaan. Ohjelma voi auttaa mm. lihasjännitykseen, stressiin, univaikeuksiin tai kipuun vaikuttamalla suoraan hermostoon. Käytännössä rentoutus tapahtuu makaamalla Neurosonic-patjalla joka on kytketty tietokoneeseen. Tietokoneen avulla ohjaaja valitsee halutun ohjelman ja säätää aaltojen voimakkuutta. Korville laitetaan (kenties olivat vastamelu)kuulokkeet jonka kautta kuuluu erittäin rauhoittavaa musiikkia. Minulle annettiin myös viltti, sillä ilmeisesti tällainen täydellinen rentoutus viilentää kehoa. 

Ohjelman alkaessa en edes alussa huomannut pikkuhiljaa voimistuvia värähtelyjä mutta pian minusta tuntui kuin olisin maannut riippukeinussa ja että keinuisin hiljalleen edestakaisin. Hieman surrealistinen tunne. Makasin patjalla kokoajan silmät kiinni ja yritin rentoutua. Pienen hetken päästä huomasin mm. jaloissa ja lapaluiden kohdalla pientä kihelmöintiä. Ei puutumista mutta sellaista kevyesti pistävää tunnetta. Tämä on ilmeisesti yksi tavallisimpia tunteita kun matalataajuusvärähtelyt stimuloi hermostoa ja aktivoi verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Minulla tuli kuten varoiteltu vähän kylmä tämä rentoutuksen aikana, eikä paksumpi peitto olisi ollut yhtään pahitteeksi. Hihii..

Neurosonic-rentoutukseen ei saa mennä jos kehossa on jokin tulehdustila, verenvuototauti, akuutti välilevynpullistuma tai jos on raskaana. Muutoin suosittelen tällaista rentoutus-hoitoa kaikille. Itselleni tuli rentoutuksen jälkeen ensin aivan super rauhallinen olo, jonka jälkeen sain ihan hurjan energiapuuskan. Ja uskokaa tai älkää, mutta seuraavana yönä nukuin sikeästi yli 10 tuntia. En tiedä oli tämä kaikki hoidosta johtuvaa, mutta aion antaa tälle uuden mahdollisuuden. Ilmoittauduin jo heti seuraavalle kerralle mukaan, sillä uskotaan myöskin tehon kertautuvan mitä useammin tällaiseen osallistuu. Hauskaa on myös se, että Neurosonic matalataajuushoito suomalainen keksintö, joten mielenkiinnolla odotan tuleeko tästä seuraava uusi iso trendi!

Oletko sinä kuullut Neurosonic-rentoutuksesta ennen?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen juttu! Missähän tuollaista patjaa pääsisi testaamaan? Kuulostaa juuri sellaiselta rentoutukselta, jota kaipaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä todella huikea kokemus ja odotan innolla, että pääset testaamaan sitä toisen kerran. Tiedän, että ainakin Kellumo Helsingissä tarjoaa tällaisia hoitoja :)

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselle! Ja vois kyllä tulla tarpeeseen :D

    VastaaPoista
  3. Meidän myymälässä pääsee testaamaa laitteita osoitteessa Kapteeninkatu 8-10, Helsinki. Kannattaa myös hakea googlesta omalta paikkakunnalta. Lisätietoa www.neurosonic.fi ��

    VastaaPoista