2019/02/05

Riittävän hyvä

Kuulin eilen kahden miehen keskustelevan kuntosalilla. Toinen heistä ihmetteli sitä miten kuntosalillamme oli niin hiljasta "prime time"-aikaan. Toinen nyökytteli ja oli samaa mieltä. He miettivät missä kaikki jumppatunteihin osallistuvat ihmiset olivat ja totesivat lopuksi, että kaipa "nämä ihmiset" sitten ovat niin hyvässä kunnossa, ettei heidän "tarvitse treenata". Toinen mies nauroi alentavasti. Melkein suutuin tästä suhteellisen viattomasta käytäväkeskustelusta. Tulin siinä hetkessä pohtineeksi sitä kuinka harva ihminen voi sanoa, että on tyytyväinen itseensä juuri tällaisen arvostelun takia. Harva on niin hyvässä kunnossa, että hyvällä omatunnolla voi ottaa välipäivän treenaamisesta. Onko oikeastaan mikään riittävän hyvä? ja kuka on oikeutettu arvioimaan mikä on riittävän hyvä? Jokainen itse? Ne keskustelevat miehet? Suuri yleisö? 

Tämä taitaa olla meidän yhteiskunnan ongelma. Kaikessa pitää olla voittamaton eikä juuri mikään ole riittävän hyvä. Ja vaikka kuinka väitämme muuta niin annamme myös muiden mielipiteiden vaikuttaa omaan arvostelykykyymme. Yritän itse kovasti olla toisenlainen enkä (usein) anna muiden mielipiteiden vaikuttaa itsetuntooni. Siitä huolimatta olin eilen kuitenkin hieman ylpeä itsestäni pelkästään siitä syystä, että olin jaksanut raahautua treenaamaan. En ollut se joka ei ollut riittävän hyvä ja kenelle naurettiin siksi, ettei ollut ilmestynyt kuntosalille. Aika typerää. Suutuin myös omille ajatuksilleni.

Kuntoilen melko paljon ainakin siihen nähden, että olen kahden pienen pojan äiti. Meidän elämässä pitää olla aikaa myös muulle kuin kahvakuulan nostamiseen ja lenkkitossujen kuluttamista. Tykkään samalla herkullisesta ruuasta vähän liian paljon ja tätähän voisi kompensoida liikkumalla loputtomiin. Vaikka käyn kuntosalilla useamman kerran viikossa, joogaan, juoksen/hiihdän/pyöräilen, uin ja käyn vielä ulkoilemassa pikkupoikien kanssa niin mikään ei riitä. En ole superurheilija joka olisi huippuhyvä jossain lajissa. Minusta ei ole haastajaksi, mutta tykkään silti kuntoilemisesta.

En ole riittävän hyvä kuntoilija monen mielestä. Aina voisin yrittää vähän enemmän ja olla vähän paremmassa kunnossa. Olla vähän terveellisempi ihminen. Vahvempi ja kestävämpi. Hassua tässä yhtälössä on se, että olen silti itsestäni ylpeä. Siksi, että ylipäätään liikun ja siksi, että tilanne voisi olla tosi paljon huonompi. Olen ylpeä siitä, että voin pukea sellaiset vaatteet mistä itse pidän. Olen ylpeä koska jaksan juosta, pomppia, riehua ja touhuta meidän poikien kanssa.

En oikein tiedä mihin tähtäsin tällä kirjoituksella. Ehkä asian ydin on se, että toivoisin, että eläisimme maailmassa jossa muiden ihmisten täydellisyyttä tai riittävyyttä ei arvosteltaisi niin paljon. (Myös silloin kun nämä ihmiset eivät ole ilmestyneet kuntosalille). Toivoisin, että ihmisistä ei puhuttaisi pahaa. Toivoisin, että jokainen saisi rauhassa olla ylpeä itsestään juuri sellaisenaan kuin on. Vaikka ei ole paras ehkä silti voi olla juuri riittävän hyvä.

-Såfin 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti