Vuosia sitten saimme Helsinkiin ensimmäiset elokuvateatterit jossa pystyi samalla katsomaan elokuvaa, syömään, herkuttelemaan ja kenties juomaan lasillisen kuplivaa. Siitä lähtien olen suunnitellut menoa sinne, muttei vaan syystä tai toisesta ole onnistunut. Onneksi annoimme viime vuoden puolella siskojeni kanssa äitillemme elokuvaillan lahjaksi juuri tällaisessa paikassa. Löimme muutamia viikkoja sitten lukkoon päivämäärän ja viime viikolla teimme lopullisen varauksen ja tilasimme itsellemme tapaslautaset, viiniä ja liput "The House that Jack built"-elokuvaan Finnkinon Maxim:iin joka sijaitsee Kluuvikadulla Helsingissä..
Olimme ennakkotilanneet ruuat ja juomat joten kun saavuttuamme paikalle ilmoittauduimme vain tiskillä ja saimme kaikille omat tarjottimet kannettavaksi. Elokuvasali on klassikko. Se oli sama sali jossa äitimme oli käynyt lukuisissa näytöksissä kun itse oli nuori. Nyt sali on kunnostettu mutta siitä huokuu edelleen historia. Sali on täynnä muhkeita nojatuoleja ja kahden nojatuolin välissä on yksi pöytä johon kätevästi sai asetettua kaikki herkut. Olin yllättynyt siitä, että nojatuolit eivät olleet mitenkään pultattuja lattiaan vaan "vapaasti liikuteltavissa". Jos saisin valita, katsoisin kaikki elokuvat tällaisessa salissa. Todella buenoa. Tällä kertaa emme onnistuneet kovin hyvin elokuvan valinnassa. Se oli aivan liian raaka eikä ollenkaan meidän tyylinen. Elokuva kertoi sarjamurhaajasta ja siinä seurattiin hänen toimia ja ajattelumaailmaa. Elokuva ei ollut niin jännittävä kuin uskoimme, ennemminkin brutaali ja liian todenmukainen. Onneksi oli sentään tapaksia ja viiniä. Hih.
Haluan ehdottomasti mennä uudestaan katsomaan leffaa tällaiseen paikkaan. Se, että paikassa sai nauttia kunnollisia herkkuja teki illasta erikoisen ja kivan. Siitä huolimatta, että salissa syötiin ja juotiin niin katsojat soivat toisilleen kuitenkin rauhan katsoa elokuvaa. Jos olisimme olleet jossain eteläisimmässä euroopassa olisin voinut veikata, että ihmiset olisivat keskustelleet leppoisasti elokuvan lomassa. Suomessa ollaan kuitenkin niin kunnioittavaa ja ehkä jossain määrin ujoa väkeä, että kaikki ovat mielummin hiljaa. Nojatuolit, ruuat ja seura oli mitä mainiointa ja uskon että koko porukkamme tykkäsi elämyksestä elokuvavalinnasta huolimatta.
Oletko sinä käynyt tällaisessa elokuvateatterissa?
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti