Kun vanhempien stressi heijastuu lapsiin

Kaikkihan tietävät sen, että vauvasta lähtien lapsi aistii oman vanhemman tunteet - niistä voimakkain, stressi, heijastuu helposti myös lapsen käyttäytymiseen. Oletko koskaan yrittänyt kiiruspäissäsi imettää lasta siinä toiveessa, että hän hoitaisi homman nopeasti? Juu, ei onnistu. Sama jatkuu myöhemminkin. Stressaantuneet aikuiset jotka tekevät lähtöä lapsen kanssa saavat vastaansa kiukuttelevan tyypin joka ei suostu tekemään yhteistyötä. Stressi siirtyy lapsiin, se on selvä. Meidän lasten elämässä oli pitkään jatkunut korkeamman stressin jakso joka johti väsymykseen, kiukutteluun sekä takertumiseen. Nyt kun emme ole enää yhtä stressaantuneita arjestamme huomaamme edelleen tämän ajanjakson vaikuttavan meidän perheeseen. Lapsemme haluavat meidän huomiota ja heidän korkein toive on saada viettää normaalia koti-iltaa koko perheen kesken. Olen harmistunut siitä, että esikoisemme saattaa stressaantua ihan pienistä asioista. Muutama viikonloppu sitten hän stressaantui ihan vain harrastuksiin menemisestä. "Viikonloput ovat rentoutumista varten äiti" - hän sanoi.

Olen viime vuoden pelästyksen sydänvaivojen kanssa alkanut miettimään paljon meidän perheen stressitasoa. Silloiset rytmihäiriöni todettiin myöhemmin johtuvan stressitilasta joka oli monen eri asian aiheuttama. Päällimmäisenä niistä oli rakennusprojektimme, lähestyvä muutto ja monet muut yhtäaikaiset haasteet harrastusten ja yrityksen parissa. Kaikki tämä tietenkin aiheutti meissä vanhemmissa stressiä - mutta miten lapset? Hehän olivat mukana kaikessa näissä käänteissä ymmärtämättä ehkä asiayhteyksiä, mutta vähintäänkin seurasivat sivusta vanhempiensa reaktioita, kiireyttä ja välillä jopa uupumusta. Miten tämä kaikki on vaikuttanut heihin? Kun suurimmat stressinaiheuttajat ovat jo hyvän matkaa takanamme on helpompi pohtia ja miettiä tilannettamme hieman kauempaa katsottuna. Mitä opimme? Ainakin sen, että koko perheen hyvinvointi on tärkein kaikista. Nyt on aika keskittyä korjaamaan tilanne ja palauttaa meidän lasten arkeen normaali stressitaso.

Kaiken keskellä olemme siksi nyt yrittäneet rauhoittaa ja normalisoida tilannetta. Poiketen aiemmasta, vietämme tänä vuonna entistä enemmän aikaa vain "tekemättä mitään". Meillä aikuisilla on vaikeuksia sopeutua mutta tiedämme, että lapset tarvitsevat sitä. Olemme nähneet miten meidän nuorimmaisesta on tänä aikana tullut taitava pelaaja mm. Afrikantähdessä ja kalastuspelissä. Olemme nähneet miten meidän esikoinen tarttuu kirjaan ja on alkanut lukemaan ihan itse. Olemme katsoneet meidän pihan halki pomppivia jäniksiä ja naureskelleet naapurin puussa asustavalle oravalle. Kun kaiken laittaa isolle aikajanalle nämä ovat kuitenkin ne asiat jotka haluaa muistaa. 

Edelleen huomaan, että meillä on tsemppaamista stressitason alentamisen kanssa, sillä nykyään pienimmätkin stressitilanteet aiheuttavat lapsissamme ehkä turhankin voimakkaan reaktion. Liikkeelle lähteminen tuntuu monesti olevan vaikeampaa kuin se oli joskus aikoinaan. Nukkumaanmenokaan ei ole mukava hetki. "Pitää tehdä jotain" tuntuu olevan se myrkyllinen sana tässä yhtälössä. Viime kuukausina olemme antaneet jopa puoli tuntia enemmän aikaa rauhoittumiselle ja iltarutiineille kuin aiemmin. Tämä on arki-hommissa melkoinen ponnistus. Tämä tuntuu kuitenkin tepsivän, sillä muutamana iltana lapset ovat jo menneet nukkumaan ilman yhtään kiukuttelua tai vastalausetta. Kokonaan stressitön arki on vielä hakusessa, mutta onneksi positiivisiakin muutoksia on havaittavissa!

Miten teillä edistetään stressitöntä arkea lasten kanssa? Vai osaatteko jo valmiiksi olla stressaamaatta? 

-Såfin

PS. Itse olen yrittänyt löytää erilaisia keinoja entisestään madaltaa omaa stressitasoani, vaikka minulla ei enää olekaan rytmihäiriöitä kuten silloin pahimmillaan oli. Tänään olen taas menossa Neurosonic-rentoutukseen, olen Oura-sormuksen myötä alkanut aikaistamaan nukkumaanmenoani ja maanantaisin olen löytänyt ihanan hot-joogatunnin jonka jälkeen on taatusti raukea olo.