Ah, viikonloppu. Mitkä ihanat päivät meillä onkaan ollut. Aurinko on suorastaan kutsunut meitä ulkoilemaan, jopa siihen pisteeseen asti, että omatunto olisi kolkuttanut jos olisimme kököttäneet sisällä. Lauantaina treffasimme kaveriperhettä eräässä laskiaisriehassa Pukinmäessä. Liikkeellä oli todella paljon perheitä ja vaikka pulkkamäki oli jäinen, lapset laskivat sitä iloisin mielin. Me vanhemmat vedimme pulkkia ylös rinnettä liukastellen ja haparoiden. Taitaa olla helpompi pysyä pystyssä jäisessä maaastossa kun on metrin mittainen. Hihii.. Ensimmäistä kertaa näin, että meidän isi-ihminen oli pysähtynyt ja kääntänyt kasvot aurinkoa päin. Niin ihanasti se lämmitti. En tiedä, mutta veikkaisin että tällaiset pysähtymiset ja auringosta nauttimiset on yleisempää täällä pohjoisessa. Aurinkoa on kyllä toden totta ikävöinyt.
Tapahtumassa oli paljon tekemistä. Koirat vetivät lapsia ympäri puistoa valjakossa ja lapset leikkivät kivilabyrintissä piilosta. Onneksi tajusimme riittävän ajoissa siirtyä lounaalle makkarapisteelle sillä kun pääsimme perille kuulimme kun sanoivat, että viimeinen makkarapaketti lähtee nyt tulille. Makkaranpaiston lomassa juttelimme paljon koulusta ja tulevasta kouluvuodesta. Vaikka etäältä katselimme meidän 7-vuotiaiden leikkejä ja ihailimme sitä miten isoja he jo ovat, on väistämättä aika alkaa miettiä sitä kun he syksyllä menevät 2-luokalle. Silloin heillä ei ole enää taattua kerhopaikkaa koulun jälkeen joka taas tarkoittaa, että he tulisivat suoraan kotiin koulusta ja viettäisivät pitkä pätkiä yksin. Ajatus tuntuu pelottavalta. Ajatukset onneksi pian eksyivät uusiin leikkeihin ja ongelmat siirtyy myöhempään hetkeen.
Kun leikit oli leikitty ja liukastelut liukasteltu siirryimme lopulta "popup" kahvilaan jossa oli tarjolla itsetehtyjä laskiaispullia. Pullat sopivat tähän päivään mainiosti, sillä pulkkailu ja muu ulkoilu todellakin kasvattaa lasten nälkää. Laskiaispullat kunniaan!
Mitä sinä teit viikonloppuna?
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti