Treffit ampumaradalla

Me saimme jonkun aikaa sitten lahjaksi elämyslahjakortin. Se oli sellainen "avoin lahjakortti" ja saimme valita mieluisan elämyksen useammasta vaihtoehdosta. Koska tällä viikolla vietämme myös isi-ihmisen synttäreitä päätimme käyttää lahjakortin sellaisessa paikassa joka erityisesti miellytti perheen isäntää. Päädyimme pohdinnan jälkeen varaamaan ajan Osuva Range & Training ampumaradalta jossa elämykseen kuului perehdytys, opastus että ampuminen radalla. Meidän isi-ihminen oli tietenkin ampunut aseella aiemmin armeejassa mutta minä puolestani en koskaan ollut edes koskenut oikeaan aseeseen - jos ei lasten muovisia nerf-aseita lasketa. Hihii.. Silti ampuminen kiehtoi minuakin ja olin jo kauan aikaa sitten päättänyt, että vielä joskus haluaisin testata sitä. Eilen illalla suuntasimme reippain ja itsevarmoin askelin ampumaradalle Helsingin Albertinkadulle. Laskeuduimme portaita alas äänieristettyyn kellariin ja luovutimme ajokorttimme pantiksi tiskille. Opastus käynnistyi ja huomasin oman hermostustasoni nousevan mitä enemmän ohjeita kävimme läpi. Hörpin teetäni aivain liian nopeasti ja kysyin kolmatta kertaa mitenpäin lipas laitetaan aseeseen. (Kyllä, sen voi kuulemma laittaa väärinpäin). 

Aseen kanssa ei ole leikkimistä ja ampumaradalla noudatettiin erittäin tarkkoja sääntöjä. Ensimmäisten luotien ampumisen jälkeen irroitin lippaan ja laskin aseen pöydälle. Käteni tärisi yhtä paljon kuin puun lehdet. Ampuminen oli alkuun kuumottavaa. Isi-ihminen oli minua huomattavasti paljon rauhallisempi, muttei hänkään ihan tottunut tilanteeseen. Kävelimme kohti taulujamme ja arvioimme ensimmäistä suoritusta. Hämmästykseksemme totesimme, että kumpikin oli osunut kaikilla viidellä laukauksella maalitaulupaperiin. Aika yllättävää. Toistimme ampumaharjoituksen vielä viisi kertaa ja hermostuneisuus meni pikkuhiljaa ohi. Itse sain 29/30 luotia osumaan paperiin ja isi-ihmisellä osui kaikki. Minulla 10/30 ja isi-ihmisellä 16/30 osui mustalle alueelle ja olimme todella ylpeitä tuloksesta. Aika radalla meni tosi nopeasti. Lopulta saimme palauttaa kuulosuojaimet ja suojalasit ja hakea ajokorttimme säilöstä pois. Kuumotus oli poissa ja olimme innoissamme ja kenties vähän ylikierroksilla uudesta kokemuksesta. 

Elämys oli aivan huikea. On mieletöntä pystyä hallitsemaan niin voimakasta laitetta kuin asetta. Tajusin näin jälkeenpäin, että pidän asetta pelottavana myös silloin kun itse pitelen sitä. Toisaalta on myös ehkä tervettä pelätä aseita. Niinpä minusta ei taida tulla ampujaa, mutta olemme kummatkin isi-ihmisen kanssa yhtä elämystä rikkaampia. Sitä päätimme vielä juhlistaa pizza-illalla lähellä olevassa uudessa Broo nimisessä ravintolassa. 

Oletko sinä joskus ampunut käsiaseella? Uskaltaisitko?

-Såfin