2019/06/13

Isoveli ja pikkuveli

Voi veljet. Olen aina ihmetellyt sitä miten samoista vanhemmista voi tulla niin samannäköiset mutta silti luonteeltaan niin erilaiset lapset. Samaa ihmettelen myös meidän 5- ja 7-vuotiaiden poikien kohdalla. Toki heillä on myös samoja luonteenpiirteitä, osin ne ovat toisiltaan opittuja mutta monessa asiassa ja taidoissa he ovat todella erilaiset. Myönnän suoraan, että osa varmasti johtuu kasvatuksesta. Olemme kohdelleet esikoistamme tyypillisellä tavalla, antaen vastuuta ja hoputtaneet kasvamaan isoksi kun taas kuopuksemme on saanut olla pieni paljon pidempään. Minulla oli tavoitteena yrittää taistella tällaista kasvatusta vastaan, mutta toisin kävi. En onnistunut olemaan erilainen äiti, sen tajuan nyt. Meidän pojat ovat erilaiset, tykkäävät erilaisista asioista ja silti he ovat niin samanlaisia ja osaavat uppoutua saman leikin vietäväksi..

Meidän pikkuveli. Hän vauhdikkaasta juoksusta ja hassuttelevasta tyylistä huolimatta todella herkkä pieni poika. Hän kaipaa vielä paljon syliä ja iltaisin hän tankkaa läheisyyttä asettamalla oman poskensa minun poskea vastaan ja siinä hän makaa aina reilun hetken ennen kun hän siirtyy nukahtamaan omaan sänkyyn. Hänellä on aina ollut pieneen ikäänsä nähden todella hyvä keskittymiskyky leikkeihin. Hän rakentaa isoja maailmoja legoilla tai autoratoja ja katsomoita autoilleen. Samalla hän ei osaa rauhoittaa omia kierroksiaan jos hän villiintyy. Hän on niin leikin vietävänä että joudumme joskus viedä hänet kokonaan sivuun rauhoittumaan. Hän on meidän perheen taistelija joka fyysisesti aina haluaa päihittää kaikki muut hyvässä ja pahassa. Hän haluaa juosta nopeiten, olla paras kiipeilijä, voittaa kaikki pelit ja luistella taitavimmin. Aina hän on altavastaaja ikänsä puolesta ja joutuu tietenkin sen takia usein pettymään. En malttaisi odottaa mitä tämä hurja tsemppaaminen ja taisteluvoima tarkoittaa kun hän on vähän isompi. Hän on todella musikaalinen. Hän hyräilee usein samalla kun leikkii. Hyräily tarkoittaa, että hän on iloinen. Hän oppii melodian kerran kuuntelemisen jälkeen. Hän on arvaamattomampi kuin isoveljensä ja uhmaa sääntöjä (usein isoveljen pyynnöstä). Mutta kun vanhemmat tai tuttu aikuinen ei ole läsnä, hän pysyttelee sivussa, on todella arka ja huolehtii siitä että toimii sääntöjen mukaan. 

Meidän isoveli. Myös isoveli on herkkä poika monella tapaa. Hän on varautunut tavatessaan uusia ihmisiä mutta myöhemmin hän on oppiessa tuntemaan myös tämän paras kaveri - uskollinen, kunnioittava ja iloinen. Toisin kun meidän pikkuveli, isoveli ei ole se joka mielellään juoksee kärkijoukoissa. Hän pysyttelee taustoilla eikä mielellään osallistu kilpailuihin. Siitä huolimatta hän esimerkiksi on ikäluokkansa nopeimpia ja taitavimpia luistelijoita. Hän harjoittelee sinnikkäästä itsekseen ja haastaa itseään. Suksillakin hän on ihan ässä. Meidän perheen isoveli tottelee (melkein) aina kaikkia sääntöjä. Jos hän haluaa uhmata, hän saattaa pyytää pikkuveljeään tekemään jotain pahaa, koska ei itse uskalla. Hän saattaa kesken vilskettä tarvita omaa tai rauhallista aikaa. Sen hän osoittaa kiukuttelemalla. Silloin häntä häiritsee kovat äänet ja yleinen hälinä. Meidän isoveli on myös hauska ja huomaavainen. Hänellä on miljoona ideaa leikkeihin ja hänellä tosi hyvä mielikuvitus. Hänellä on hurjan laaja kaveripiiri ja saa joka viikko kutsuja tulla leikkimään eri kavereiden luokse. On kiva huomata, että hänen itsevarmuus on kasvanut laajentuneen kaveripiirin myötä. Hän on taitava piirtämään ja saattaa istua tunnin verran saman piirrustuksen parissa, muiden ajanvietteiden kohdalla hän on äkkipikaisempi kuin pikkuveljensä.

Kummatkin ovat siis huipputyyppejä juuri omalla tavallaan! Niin erilaisia mutta silti niin samanlaisia. 

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Ihanat tyypit♥ Meillä myös jokainen lapsi on erilainen, mutta kuitenkin samanlainen. Osa muistuttaa toisiaan enemmän kuin toiset, mutta silti ei kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. <3 Juuri niin. Samanlaiset mutta erilaiset!

      Poista