2019/06/14

Meidän Perheen Hetket - koko perheen yhteinen projekti!

Meidän kotona on tällä viikolla työstetty aivan erityisen ihanaa projektia. Se ei vieläkään ole valmis, sillä tämä on projekti jonka tarkoitus on kestää koko vuoden. Alkuviikosta valikoimme ja selasimme keväällä ja kesällä otettuja valokuvia meidän perheen puuhista. Inspiraationa näihin valintoihin oli Yours Mine Design:nin Meidän Perheen Hetket - kirja. Tämä on kirja jonne pitkin vuotta voi tallentaa muistoja piirrustusten, valokuvien ja pienten lauseiden muodossa. Kirja koostuu paksuista tyhjistä valkoisista sivuista joihin on kirjattu pieniä lauseita eri vuodenajoille jotka toimivat ideapankkina tulevaa sisältöä varten. Kirjan lopussa on myös paljon tyhjiä valkoisia sivuja joita voi siirtää haluamaansa kohtaan ja niitä on tarkoitus itse täyttää ihanilla muistoilla ja kuvilla vuoden mittaan. Viimeinen sivu tässä albumissa on kirjekuoren muotoinen tasku jossa on kivat pienet tehtävä- ja ideakortit eri vuodenajoille. Kirjekuoreen voi myös sujauttaa piirrustuksia ja muita kivoja muistoja. 

Me teimme tätä projektia yhdessä pikkupoikien kanssa ja he piirsivät kuvat meidän perheestä ja nauttivat valokuvien valitsemisesta ja liimaamisesta kirjaan. Minä innostuin piirrustusten lisäksi liimaamaan pienet dymotekstit paikkakunnista ja nimistä kuvien viereen. Liimasin kirjaan myös poikien pääsiäisoksista yhden höyhenen ja pari muuta pientä muistoa meidän keväältä. Olemme nyt täyttäneet ensimmäiset 15 sivua kirjasta ja niistä tuli todella kivat. Kun kesä lähenee loppuaan, teemme yhteenvedon meidän lomasta ja säilytämme parhaat muistomme tässä kirjassa. Tätä kirjaa on varmasti tosi kiva selata myöhemmin kun lapset ovat isompia. Vaikka meillä on paljon muistoja meidän perheen arjesta ja juhlasta tietokoneella on aivan erilaista selata kuvia ja muita pieniä muistoja valokuva-albumista. Minä olen viimeksi täyttänyt vastaavaa kirjaa poikien vauvavuonna. Tämä on vähän sama, mutta tässä koko perhe saa olla kirjan päätähtiä. Tosi kiva idea minusta ja tämä kirja toimii oivasti myös esimerkiksi lahjaksi lapsiperheelle. Ihan parhautta! 

Ainiin, unohdin sanoa, että tämä kirja on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Kirjan sisäsivut ovat tehty kierrätyspaperista ja se on tietenkin iso plussa. Jos kaipailet tällaista pientä kivaa yhteistä perheprojektia suosittelemme ehdottomasti tilaamaan Meidän Perheen Hetket - kirjan Yours Mine Design-verkkokaupasta!

Mitä mieltä sinä olisit tällaisesta kirjaprojektista?

-Såfin

/Yhteistyössä Yours Mine Design/

4 kommenttia:

  1. Ihana kirja <3 Jos minulla olisi ylimääräistä aikaa tekisin mielelläni tällaisia. Nyt tällä hetkellä minulla ei muka ole aikaa edes ifolorin kuvakirjan tekoon ja se harmittaa. Tavoitteeni on laittaa aina jokainen vuotemme kuvakirjana kansiin, mutta tällä hetkellä olen jo muutaman vuoden myöhässä tässä projektissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tiedän tunteen. :D Tämä on ehdottomasti sellainen kirja joka vaatii sen pienen hetken rauhaa. Tässä on kuitenkin kivaa se, että tätä voi (ja pitääkin) täyttää pienissä osissa, joten projekti ei kasva liian isoksi kerrallaan.

      Poista
  2. Hei,

    Onpa upean näköinen kirja. Olisin kysynyt, että oletko tilannut valokuvat jostain, vai itse tulostanut valokuvat niin, että niissä on tuo valkoinen reunus? Kuvat ovat tosi kivan näköisiä noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen tilannut nämä valokuvat ifolorilta. Siellä saa valita haluamansa kehyksen kuviin :)

      Poista