Pari kuukautta sitten huomasin jotain järkyttävää. Tai asia ei sinänsä ollut itsessään niin kummallinen, mutta kun se sattuu omalle kohdalleen siinä on jotain tunteellista. Huomasin tyvikasvussani olevan useampi harmaa hius. Ei niitä vielä niin paljon ollut, että muut huomaisivat mutta minä itse huomasin. Värjään hiuksiani 5 viikon välein mutta tukkani on niin tumma, että valkoiset hiukset erottuvat selkeästi. Olen nyt 34-vuotias ja olen tietenkin osannut odottaa, että jotain tällaista tapahtuisi melko pian - mutta että juuri nyt!? Kyllä tämä tuo väkisinkin pienen kriisin mukanaan. Mitä seuraavaksi - lukulasit? Haluaisin istua tässä ja kirjoittaa, että olen ylpeä näistä harmaista hiuksista mutta todellisuudessa en ole vielä valmis tähän. Minusta tuntuu, että minun pitäisi elää pienlapsiarkea vielä hetken ja olla se sama nuori äiti joka olin 5-6 vuotta sitten..
Nyt minun pitäisi siis etsiä itselleni uusi asenne. Olenko se ihminen joka tarkoituksenmukaisesti yrittää peittää omaa ikääntymistä erinäisin keinoin, vai hyväksynkö vain itseni sellaisena kuin olen ja kannan vanhentumisen ylpeänä. Kuulostaa helpolta tehtävältä - tietenkin minun pitäisi olla oma itseni. Meidän maailmassa se ei vaan mene niin. Kuinka monta kolmessakymmenissä olevaa naista tiedät jotka eivät värjäisi harmaita hiuksiaan? Niitä ei ole paljon. Yhteiskunta arvostaa nuoruutta ja elinvoimaisuutta ja sitä, että yrittää piilottaa ikääntymistä. Se on oletus. Samalla minussa elää pieni tahto olla jotain muuta. Haluaisin kapinoida yhteiskunnan asettamia normeja vastaan.
Harmaat hiukset ovat kauniit ja uskon, että minä samoin kuin äitini ja isoäitinikin saan kauniit valkoiset hiukset jonain päivänä. Oma äitini lopetti tukan värjäämisen joskus reilusti sen jälkeen kun hän oli täyttänyt 50. Uskon, että minäkin tulen tekemään samoin. Pienen aikaa luulen, että vielä sulattelen tätä asiaa. Sen jälkeen pitää varmaan alkaa mukauttamaan hiusväriä ainakin sen verran, ettei harmaan hiukset näkyisi aivan niin selkeästi tummaa tukkaani vasten. Raidat tai hieman vaaleampi hiusväri saa näin ainakin hetken toimia työkaluna tämän asian sulattamisessa.
Miten sinä olet selvinnyt vastaavasta sokista? Vai oletko ollenkaan? (Heh)
-Såfin
Mummini alkoi kuulemma harmaantua kolmekymppisenä. Mummifanina oon lapsesta asti haaveillut itsekin harmaantumisesta. Nyt kolmekutosena ei vielä oo harmaita haraviin osunut, tosin karhentunut on kuontalo kovin. Pelkään, että jospa en olekaan perinyt sukuni hopeakutrigeenejä! No, vielä on aikaa. 😉
VastaaPoistaHassua, mulla on pitkään tullut sun kuvista mieleen mummini nuorena, ja tää aihe liimasi nyt entisestään sun päälle ajatusta omasta mummistani! 😍