Huomasin itsessäni jotain erittäin pelottavaa viime viikon loppupuolella. Olin hyvin pettynyt siihen mitä kaikkea olin saanut aikaiseksi. En ollut tyytyväinen oikein mihinkään. Olin allapäin koska minusta asiat eivät olleet edenneet niin kuin niiden olisi pitäneet. Harmitti. Elän ja suunnittelen omaa ja perheemme arkea aina viikon aikajänteellä. Teen kalenterimerkintöjä mutta sen lisäksi rakennan päässäni listoja siitä mitä kaikkea pitäisi hoitaa - ns. metatyötä. Kun istuin yksin sohvalla, samalla kun muu perhe oli hoitamassa pari asiaa, vaivuin ajatuksiin - huomaisin, että soimasin itseäni siitä, että niin moni asia oli hoidettu huonosti tai ei ollenkaan viime viikolla. Luin reilu viikko sitten kirjan suorituskeskeisestä maailmastamme jossa oli hyvää pohdintaa juuri tähän liittyen. Aloin miettiä sitä millä perustein oikein istuin tässä torumassa itseäni ja aloin miettimään oliko minulla sittenkään kunnollista perustelua olla tyytymätön itseeni..
Todellisuudessa kävin yhdellä rankalla flow-joogatunnilla, tein yhdet salitreenit, kävin reilun tunnin mittaisella kuntokävelyllä ja olin lasten kanssa uimassa. Täytyy sanoa, että minun odotukset itseäni kohtaan on ehkä liikunnan suhteen kohtuuttoman suuret. Menneen viikon liikunnat eivät ehkä olleet määrällisesti mitään huipputasoa, mutta ehdottomasti riittävät tällaiselle keskellä pahimpia ruuhkavuosia elävälle äitihahmolle.
En suonut lapsilleni riittävästi uusia kokemuksia ja elämyksiä.
Todellisuudessä kävimme veneilemässä, hohtominigolffaamassa, yövytimme esikoisemme kaverin meidän luona, testasimme uutta ruokalajia (muikkuja), järjestimme synttärijuhlat Hoplopissa ja kävimme Kurpitsakarnevaaleilla. Minua oikein naurattaa, että oikeasti ajattelin, että tällainen määrä ei riittäisi meidän lapsille. Pöh..
Emme edistäneet ja/tai pitäneet huolta meidän kodista menneellä viikolla.
Todellisuudessa järjestimme rikkinäisen pesukoneemme huollon, kokosimme uuden sohvapöydän meidän terassille, kävimme läpi ja siivosimme yhden rojulaatikon, haimme kotiin yhden kunnostettavan tuoliprojektin, ruuvasimme kiinni temppuilurenkaat lastenhuoneeseen ja keitimme puolukkahilloa. Tässä on oikeasti ihan riittävästi useammalle viikolle. Sen sijaan pitäisi olla ylpeä miten paljon oikeasti teimme.
Emme kerenneet nähdä tai pitää yhteyttä meidän kavereihin ja perheeseen.
Todellisuudessa sovin yksistä teatteritreffeistä ystävän kanssa, kenen kanssa en ole viettänyt aikaa todella pitkään aikaan, näimme minun siskojani ja vanhempiani äitini synttäri-illallisella, vietimme ihanaa iltaa ystäväperheen kanssa keittäen ensimmäistä kertaa koskaan simpukoita itse, sekä törmäsimme sattumalta yksi ilta meidän hyviin kavereihin veneilysatamassa. Kävin myös koulun vanhempaintoimikunnan vuosikokouksessa verkostoitumassa. Kaikki tämä on oikeasti riittävää.
Tällaisia pieniä itsesolvaavia ajatuksia minulla oikeasti oli päässä ja niiden perusteella olin sitä mieltä, että viikko oli ollut "huono". Ajatelkaa!! Miten tällaisista ajatuksista pääsisi eroon? Tällainen asioiden purku pienempiin osa-alueisiin auttoi ainakin minua tällä kertaa - ehkä kaikki ei olekaan niin huonosti kuin kuvittelin. Kaikista paras olisi kuitenkin se, etten keskittyisi suorituksiin ja suunnitelmiin niin paljon vaan tekisin vain sen mikä tuntuu hyvältä juuri sillä hetkellä..
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti