Me olemme jo vuoden verran saaneet kuulla pyyntöjä ja aneluja meidän pojilta. Heidän pitäisi kuulemma päästä käymään Lontoossa mahdollisimman pian. Mutta miksi kaksi alakouluikäistä hinkuaa reissua Lontooseen?! Noooh.. syy on ihan selvä. Koska heidän suuri idoli Harry Potter on saanut alkunsa siellä. Me olemme jo pitkään miettineet ovatko lapset jo riittävän vanhoja kokeakseen Lontoon nyt 5- ja 8-vuotiaina. Muistavatko he tätä reissua sitten vanhempana? Lontoo on paikka joka ehdottomasti kuuluu niihin "must see" paikkoihin mutta toivomme, että lapset osaisivat arvostaa matkaa myös muusta näkökulmasta kuin vain Harry Potterin synnyinkaupunkina. Koska tämä yhä useammin on noussut keskusteluihin päädyimme pohdinnan jälkeen siihen, että kumminkin ostaisimme perheelle matkan Lontooseen. Tavaralahjan sijaan tulemme siis tänä vuonna antamaan pojille tällaisen yllätysmatkan joululahjaksi..
(Picture: Stasher)
Olisi huikeaa jos jollekin reissupäivälle onnistuisimme saamaan liput Warner Bros-studiolle jossa pääsee tutustumaan Harry Potterin rekvisiittaan ja elokuvan teon jännään maailmaan. Liput ovat kuitenkin todella haluttuja, joten tulemme olemaan kärppänä jonottamassa lippujen myyntiin tuloa nyt myöhemmin syyskuussa. Jos emme onnistu, tulemme tietenkin käymään Harry Potterin 9 3/4 Kings Cross juna-asemalla ja vierailemaan muissa Harry Potter-kohteissa ympäri kaupunkia. Lisäksi tietenkin Madame Tussauds, London Bridge ja Big Ben ovat meidän listalla nähtävyyksien kohteista jotka haluamme näyttää lapsille. Haluamme viedä lapset (ja itsemme.. heh) suureen kauppakeskukseen Harrodsiin ostoksille, syödä Fish 'n Chipsejä lontoolaisessa pubissa ja ajaa kaksikerroksisessa punaisessa bussissa. Tällä kertaa olemme reissussa huikeat 4 yötä, mikä on pidempään kuin olemme olleet yhdessäkään muussa all-city kaupunkikohteessa. Toivottavasti aika riittää kaikkeen. Minä ja isi-ihminen olemme käyneet töiden puolesta lukuisia kertoja Lontoossa, mutta siitä on paljon aikaa kun viimeksi olemme olleet turisteja tässä kaupungissa. Iiik -jännää..

En malttaisi odottaa joulua ja sitä, että saamme nähdä lasten ilmeet kun he saavat tietää yllätysmatkastamme!
Onko sinulla vinkkejä mitä kaikkea hauskaa Lontoossa voisi tehdä lasten kanssa?
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti