2019/09/02

Nizza, oi ihana Nizza

Eilen yöllä tulimme kotiin superkivasta reissusta. Vietimme 9-vuotis hääpäiväämme Ranskan Rivieralla yöpyen kaksi yötä Nizzassa ja vieraillen sieltä Monacossa, Cannesissa, Grassessa ja Antibeksessä. Erityistä tästä matkasta teki sen, että me olimme liikkeellä ihan k-a-h-d-e-s-t-a-a-n. Lapset jäivät Mummon ja Vaarin kanssa kotiin ja me pääsimme odotetulle hengähdystauolle Ranskaan. Riviera oli minulle uusi paikka ja koko reissu oli meille kummallekin unelmien täyttymys. Sain tällä matkalla ruksattua kolme asiaa minun bucket listiltä. Yksi niistä liittyi meidän hotelliin. Varasimme huoneen jossa oli pieni ranskalainen parveke johon juuri ja juuri mahtui pieni pöytä ja kaksi tuolia. Hotellimme oli kiva ja hyvin keskeisellä paikalla aivan pääaukion läheisyydessä. Parvekkeemme alapuolella kulkeva katu oli vilkas. Minun haave oli istua siinä juomassa punaviiniä ja syömässä patonkia samalla kuin ihailisimme kadun tapahtumia. Juuri näin teimme. Olimme aivan hassun onnellisia kun siinä joimme punaviiniämme muovilaseista pikkuriikkisellä parvekkeella..

Toisin kuin suunnittelimme, emme jaksaneet kiertää museoita ja paikallisia nähtävyyksiä. Kun lentokoneen ovet avautuivat meitä vastaan iski sellainen lämmin löhähdys kuumaa ilmaa. Kahtena päivänä lämpötila nousi 36 asteeseen ja kolmantena päivänä 34 asteeseen. Ei siinä kovin paljon jaksanut liikkua. Heh. Kiipesimme kuitenkin Nizzan kaupungin näköalakukkulalle tässä kuumuudessa ja olimme suorituksestamme ylpeitä. Meinasin läkähtyä matkalla, mutta näköala korvasi kaiken. Nizzan vanha kaupunki, ranta ja vilkkaat kadut oli huikea näky. Kuumuus kuitenkin voitti ja toisena päivänä luovuimme kaikista haaveista pystyä päiväsaikaan kävelemään Nizzan katuja ja ostimme liput rannan yksityiselle osuudelle. Emme olleet varautuneet rantaelämään sillä tavalla, joten oli kivaa että täältä sai pyyhkeet, rantatuolit, palvelua ja aurinkovarjon. Kävimme pulahtamassa välimeressä useasti viilentymässä ja kierrosten välillä joimme mojitoja. 

Kolmantena päivänä viilensimme itseämme ajelemalla pitkin Rivieran kaupunkeja avoautolla. Tämä oli ekstempore idea, mutta kumpikin innostui siitä. Se, että sain istua avoautossa ja ajella pitkin Rivieraa pukeutuneena isoihin aurinkolaseihin ja huiviin oli parasta - taas yksi juttu ruksattu bucket listalta. Koimme monta eri tunnelmaa päivän aikana, pelasimme casinossa, joimme shampanjaa, tutkimme hajuvesien luvattua kaupunkia ja kävelimme punaisella matolla. Ihan täydellistä. Kaipaan jo takaisin näihin maisemiin.

En vielä kerennyt lataamaan varsinaisella kamerallani otettuja kuvia koneelle, joten nämä ovat kännykkäräpsyjä viikonlopulta. Palaan vielä kunnon kuvien kera kertomaan meidän parhaista matkatärpeistä Riviera Touriltamme: Monacosta, Cannesista ja Nizzasta. Mutta nyt: Bonne semaine à tous!

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat. Nizza on yksi minun lempikaupungeista (arjensuklaasuukkoja.blogi.net)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Nizza oli tosiaankin ihan huippu lomakohde! :)

      Poista
  2. Tässä kävi vähän niin kuin pelkäsin; mun matkakuume vaan kasvoi :D Teillä on varmasti ollut ihana ja rento loma♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. :D Juu, loma oli todellakin täydellinen <3

      Poista