Meillä on aika eriskummallinen viikonloppu takana. Meidän perhe on viettänyt vapaapäiviä hieman eri osoitteissa, mikä on meille poikkeuksellista. Minä jäin esikoisemme kanssa kaupunkiin kun isi-ihminen ja meidän kuopus torstaina suuntasi mökille rakentamaan terassi-laituria. Olin suunnitellut, että saamme viettää kahdenkeskeistä aikaa esikoisemme kanssa, mutta yhtäkkiä olinkin yksinäinen äiti kotona sillä minun pieni seuralainen lähti yllättäen kaverinsa kanssa katsomaan lätkäpeliä ja toisena iltana hän oli kaverinsa luona yökylässä. Tilanne oli siis hyvin poikkeuksellinen. Olin yksin kotona, ja jouduin pitää itseni kiireisenä jotten tuntisi niin suurta haikeutta siitä, että lapseni kasvavat ja pärjäävät jo melko itsenäisesti. Onneksi sain perjantai-illaksi seuraa kun hyvä ystäväni tuli kokkailemaan kanssani..
Tänä viikonloppuna olemme..
- Kokanneet 3 ruokalajin vegaani-illallisen ystävän kanssa. Se oli hauska haaste. En koskaan aiemmin ollut testannut tehdä kokonaista illallista näin. Me teimme onneksi ruokaa yhdessä, joten en kerennyt kokea kovin paljon stressiä ruuan mausta. Kaikki ruokalajit onnistui hyvin.
- Rakentaneet ja uudistaneet mökkimme terassilaituria. Se on ollut huonossa kunnossa ja nyt on kiva kun pääsemme ensi kesänä viettämään aikaa taas ihan uudella ja hieman isommalla terassilla. Jee.
- Viettäneet minun siskon ihanan pojan 1-vuotissynttäreitä kaunissa merellisissä maisemissa. Kakku oli tehty hänen suosikkihahmonsa mukaan lampaaksi. Oli kiva nähdä koko suurperhettä näin iloisissa merkeissä.
- Olen lukenut melkein kokonaisen kirjan. Kirjan nimi on "Bara lite till" ja kertoo naisesta ja maailmasta jossa vain suorituksilla on merkitystä. Huikeaa luettavaa - voin joissain määrin samaistua.
- Nähneet miten toinen pojistamme nukahtaa kesken legoleikkien sohvalle. Yöpyminen kaverin luona edellisenä iltana oli ilmeisesti ollut aika rankkaa. Onneksi pienet päikkärit piristää kivasti.
- Osallistuneet valtakunnalliseen Read Hour-kampanjaan lukemalla muumikirjoja yhdessä lasten kanssa. Tosin havahduimme tähän puuhaan vasta n. 20 minuuttia ennen tunnin loppumista. Hihii..
- Viettäneet iltaa kaveriperheen kanssa jota olemme nähneet aivan liian vähän viime aikoina. Oli hauska huomata miten ihanasti ja rauhassa (!!) lapset leikkivät yhdessä vieläkin, vaikka olemme nähneet harvemmin. Lapset pitivät meille kolme teatteriesitystä jossa ei aina välttämättä päästy ihan perille siitä mikä juoni oli, mutta lasten asut ja innostus oli silti huikeaa.
- Koonnut yhden naisen voimin meidän uuden sohvapöydän. Hyvä minä! Meidän uusi sohvapöytä on kaunis ja se on hieman erilaisesta materiaalista, nimittäin bambusta. Ehkä vielä jossain vaiheessa esittelen sitä täällä blogissa.
- Pesseet meidän toisen kylpyhuoneen KAIKKI laattasaumat ja muut pinnat höyrypesurilla. Se oli aikaavievää hommaa, mutta kannatti. Valkoiset pienet (melkein) mosaiikkilaatat ovat kauniit, mutta myös työläät pitää puhtaana.
- Nukkuneet myöhään kumpanakin viikonloppuaamuna. Itse heräsin toisena päivänä kello 9.15 ja toisena 9.05 lapset muutaman minuutin aiemmin. En muista milloin viimeksi olisimme nukkuneet myöhään kumpanakin aamuna. Nukuin myös kahden tunnin pituiset päiväunet lauantaina. Hups. Voisi siis sanoa, että olen ladannut akkuja oikein kunnolla.
- Sitten se huonompi homma. Illalla sunnuntaina kun laitoimme viimeisen pyykkikoneellisen pyörimään meidän koko kodinhoitohuone täyttyi oudolla äänellä. Meidän pyykinpesukone kuulosti lähinnä helikopterilta. Kone pyöri onneksi loppuun jonka jälkeen se sammui, eikä siihen enää saanut virtoja päälle. Saimme pyykit ulos. Rummun kiinnityksessä on luultavasti irronnut pala ja 4 vuoden yhteinen taival taitaa on ohi. Sen pituinen se. Äh. Minua harmittaa aina tällaiset ylimääräiset haasteet jotka kuormittavat meidän arkea. Koneessa taisi kuitenkin olla 5 vuoden takuu. On se huonoa, että nykyään koneet eivät kestä edes viittä vuotta normaalissa käytössä.
Miten sinun viikonloppu meni?
-Såfin
Ymmärrän niin tuon harmistuksen! Meillä hajosi alkuvuodesta monta vuotta palvellut pesukone, ja tuntui todella haastavalta valita uusi pesukone ja järjestää se kotiin keskellä viikkoa.
VastaaPoistaKivalta kuulostaa teidän viikonloppua! Meillä oli sisko perheineen yökylässä, ja viikonloppu oli täynnä toimintaa :)