Pian vuodenvaiheen jälkeen kauan odottamamme päivä vihdoin tuli. Pakkasimme matkalaukkumme ja lensimme kolmen tunnin mittaisella lennolla suoraan Britannian sydämeen, Lontooseen. Pojat saivat meiltä tämän matkan joululahjaksi joten me olimme jo kerenneet fiilistelemään matkaan lähtöä pidemmän aikaa kuin he. Muutamassa päivässä he kuitenkin kerkesivät innostua tulevasta matkasta niin kovasti, että edellisenä iltana ennen matkantekoa yöunet jäivät lyhyeen. Esikoisemme heräsi jo kolmelta aamuyöstä eikä jännitykseltään meinannut enää nukahtaa. Liikkistä. Se mikä teki reissustamme erityisen jännittävän oli se, että olimme hankkineet liput Harry Potter Warner Bros. Studios:ille. Sen lisäksi pojat odottivat hurjan paljon Big Ben kellon näkemistä. Onneksi meillä oli hyvin aikaa tällä lomalla, sillä me olimme reissussa kokonaiset neljä yötä..
Viiden päivän aikana, kerkesimme tekemään ja tutkimaan kaupunkia melkoisesti. Lontoo on iso kaupunki ja nähtävää riittäisi monelle viikolle. Meidän piti siis valita ne kohteet joissa halusimme käydä. Tärkeimpänä oli tietenkin kokea kaupungin fiilis, matkustaa metrolla, kaksikerroksisella bussilla, syödä Fish 'n Chipsiä ja muuten vain nauttia tunnelmasta. Kuten paikallisetkin olivat päätelleet, kätevin tapa liikkua oli tietenkin "underground" eli metro. Huomasimme, että metrojärjestelmä ei ollut vaunu- tai liikuntarajoitteisille paras vaihtoehto, mutta onneksi pojat ovat jo niin isoja tyyppejä, että me liikumme jo jalan. Metrojärjestelmässä oli siis paljon portaita eikä siellä ollut hissejä. Siitä huolimatta sen avulla pääsi hyvin liikkumaan paikasta toiseen välttäen autoteillä olevat ruuhkat. Ostimme vierailun ajaksi matkakortit eikä maksua tarvinnut miettiä jokaisen metromatkan yhteydessä.
Minä ja isi-ihminen olimme kummatkin käyneet Lontoossa monta kertaa, mutta halusimme tietenkin näyttää pojille kaikki päänähtävyydet. Me kiersimme kaupunkia ja näimme Big Benin (joka juuri oli julkisivuremontissa), Buckingham Palace:n, Paddintonin juna-aseman, London Eye:n, Tower Bridge:n, Picadilly Circus-aukion ja Harrodsin. Veimme pojat iltapäiväteelle ja kiersimme lukuisassa hienossa puistossa josta ehkä mieleenpainuvin oli ehkä Regents Park. Meidän reissu oli todella kiva ja olemme äärimmäisen tyytyväisiä siihen, että kerkesimme tehdä ja kokea kaiken minkä halusimme - ja vielä ilman stressiä! Kaiken huippu oli poikien mielestä se kun saivat vierailla 5 kerroksisessa lelukaupassa, Hamleys:issa. Voitte kuvitella heidän ilmeet kun he tajusivat miten paljon leluja tässä yhdessä paikassa oli.
Koska kaupunkimatkailu oikeastaan on melko väsyttävää, pyrimme aina rauhoittamaan joko illan tai aamupäivän kun olemme liikkeellä poikien kanssa. Siitäkin huolimatta minä itse koin pientä matkaväsymystä neljäntenä päivänä ja olisi tehnyt mieli jo jäädä lepäämään hotellille. Heh. Koko reissu oli pienestä matkaväsymyksestä huolimatta juuri ihanteellinen 6- ja 8-vuotiaiden tyyppien kanssa. He ovat jo ikäisikseen niin valmiita näkemään maailmaa ja rakastavat reissupäiviämme yli kaiken. Huikea Lontoo - kiitos hienosta säästä, upeasta arkkitehtuurista, kulttuurista ja mukavasta tunnelmasta!
Kerron vielä myöhemmin erikseen Harry Potter-kokemuksesta sillä se oli niin erikoinen ja hieno, että en saanut kaikkea mahtumaan tähän yhteen kirjoitukseen!
Mukavaa työviikkoa meille jokaiselle!
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti