2020/01/24

Eskariin tutustuminen

Ensi syksynä meillä on edessä jännät paikat. Meidän kuopus lopettaa keväällä vanhassa, tutussa ja turvallisessa perhepäivähoidossa ja siirtyy eskariin. Muutos on aika iso. Hän on tähän asti saanut viettää päivänsä 4 hengen pienryhmässä ja nyt hänellä on edessä n. 24 lapsen ryhmä ja eskariopetusta uudessa ympäristössä. Meidän esikoinen kävi läpi tämän saman muutoksen ja se oli yllättävän rankkaa aikaa. Samalla luovutaan viimein täysin päiväunista (jotka kyllä pikemminkin ovat olleet vain pieni huilaushetki viime aikoina). Päivärytmikin siis muuttuu tämän myötä. Tällä viikolla meillä oli yhtenä iltana mahdollisuus käydä tutustumassa esikoulun tiloihin. Esikoulu toimii samassa pihapiirissä koulun kanssa, joka tietenkin on kiva monesta syystä. Eskari ja koulu sijaitsee vain kivenheiton päästä meidän kodista ja nyt meidän kummatkin pojat ovat pitkästä aikaa taas samassa osoitteessa päivisin. Meidän perheen arkilogistiikka muuttuu taas helpommaksi. Sitä olemme odottaneet. 

Meidän kuopus on itse todella innoissaan tästä muutoksesta. Koulumaailmaan on helpompi mennä kun tietää, että isovelikin on siellä. Hän haluaa jo niin kovasti olla iso poika. Onhan se ymmärrettävää pikkuveljillä on kova kiire pysyä isoveljensä perässä. Niin se menee. Kun meidän esikoinen kolme vuotta sitten aloitti eskarissa, hänellä oli siellä vain yksi kaveri entuudestaan. Nyt meidän kuopuksella on jo aika monta tuttua tulossa eskariin. Sinne tulee hänen pikkuserkku, paras kaveri perhepäivähoidosta ja muitakin kautta tuttuja lapsia. Myös henkilökunta on hänelle tuttua, sillä samat opettajat olivat aina moikkaamassa kun veimme esikoistamme eskariin yhdessä. 

Itse en ole kovin innoissaan eskarin tiloista. Ne ovat melko vanhat ja sisäilmaongelmistakin on huhua. Onneksi he viettävät suuren osan ajasta ulkona ja kyseessä on vain yksi vuosi. Sen jälkeen kummatkin meidän pojat ovat jo koululaisia. Kääk. 

Onko siellä muita tuoreita eskarilaisia tai koululaisia? Miltä ensi syksyn aloitus tuntuu?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti