2016/08/23

15 häävalokuvaa

Viikonloppuna tapahtui jotain todella hienoa. Meidän ystävät sanoivat toisilleen "tahdon" ja saimme juhlia tätä päivää isolla porukalla Hietsun paviljongilla hienoissa rantamaisemissa. Olin itse kaasona ja olin mukana tohinassa myös kulissien takana. Juostiin aamulla kampaajalla, juotiin inkivääri-energiamehut, etsittiin valokuvauspaikkaa ja metsästettiin unohtunutta taskuliinaa viime hetkellä. Ennen kirkkoseremoniaa jännitimme yhdessä takahuoneessa ja laskimme minuutteja kaiken alkuun. Kun kirkonkellot soivat meidän kaunis hääpari sai lopulta kävellä leveistä pariovista sisään kaikkien hymyilevien sukulaisten ja ystävien keskelle..

Vaikka häät ovat jännittäviä ne ovat samalla iloisen tunteikkaita. Siinä hetkessä kun kirkon urut soi, kun pappi kysyy ne tärkeimmät kysymykset ja silloin kun näkee sen toisen onnellisen ilmeen häävalssin aikana on vaikea välttyä kyyneleiltä. Ei ole olemassa parempaa syytä juhlaan kuin häät. Meidän ilta jatkui aamun pikkutunneille asti ja saimme illan aikana syödä ihanaa ruokaa, tanssia, kuulla kauniita puheita ja käydä mielenkiintoisia keskusteluita.. ja niin sanoinko tanssia? Hihii..

Kaunis kiitos juhlista koko hääväelle ja etenkin hääparille <3

Saitko sinä juhlia häitä tänä kesänä?

-Såfin

PS. Morsiamen Fitnesshääpäiväkirja-polttareista kerroin täällä..

4 kommenttia:

  1. Häät on ihania♥ Mä täällä paniikissa yritän etsiä pojille ja itselleni sopivaa vaatetta tuleviin häihin. Tai pienimmällä pojalla ois vielä sopivaa, mutta tahdottaisiin miehen kanssa ehkä kuitenkin pukea pojat samanlaisiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä <3 Mekin olemme kyllä yleensä puettu pojat samanvärisiin kauluspaitoihin häihin, nyt olisi vielä ehkä alennusmyynit käynnissä joissain paikoissa..? :)

      Poista
  2. Häät on niin ihania.♥ Tänä kesänä ei ollut lähipiirissä yksiäkään, höh.
    Kerrassaan ihania kuvia jälleen.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos Terhi <3 Joskus kyllä meilläkin on ollut taukovuosi ja sitten seuraavana vuonna taas kolmet.. Hihii..

      Poista