2016/08/14

Teema 5-vuotiaan synttärijuhliin

Minä olin valmistautunut kunnolliseen väittelyyn keskusteluun meidän vanhimman poitsun kanssa. Hän täyttää siis jo pian VIISI (!!) ja on aika suunnitella hänen synttärijuhlia. Samalla kuin oikeastaan rakastan juhlien järjestämistä on siinä myös paljon tehtävää. Haluamme mahdollisimman hyvin ottaa pienen sankarin toiveet huomioon olettaen, että toiveet pysyy kohtuudessa. Näin olin sitten valmistautunut siihen, että pallottelemme pokemon-monsteri-lego-turtles teemojen välillä ja olin melkein varma siitä, että emme pääsisi helposti mihinkään yhteisymmärrykseen. Istahdimme alas ja aloitin keskustelun kysymällä mitä hän mahdollisesti toivoisi juhliltaan. Sain vastaukseksi, että hän haluaa kutsua KAIKKI kaverinsa ja että juhlat olisivat "Kissa-teemaiset" (!!!). Jaahas, se keskustelu oli sitten siinä. Meillä järjestetään siis (hieman yllättävästi kylläkin) kissajuhlat! Hihiii..

Kissajuhlia on oikeastaan aika helppo järjestää. Aiheeseen löytyy paljon rekvisiittaa ja helppoja niksejä joilla juhlat saa muunnettua kissajuhliksi. Olemme pyytäneet kaikkia kutsuttuja lapsia tuomaan mukanaan oman (kissa/muun) pehmolelunsa. Suunnitelmissa on sitten tietenkin vähän kissakasvomaalausta, kissaleikkejä ja tietenkin herkuttelua.

Olisiko sinulla mielessä jotain helposti toteutettavia ideoita tällaisiin kissajuhliin? Tai oletko kenties järjestänyt eläinteemaisia synttärijuhlia?

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Tulin vierailulle fb.n kautta. Kuulostaa mielenkiintoisilta juhlilta! Ja nuo kortit! <3 Itse varmaan tekisin kutsuvieraille kaikille omat hännät, kuminauha vyö johon tekee hännän virkkaamalla, ompelemalla tms. Paperi ei varmaan taitaisi kestää leikkejä. Kissa viirejä kartongista / kontaktimuovista. Kissan tassu kuvioita lattiaan kontaktimuovista ja seiniin kartongista :) Jään mielenkiinnolla seuraamaan millaiset synttärit teillä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit tänne :) Täytyy sanoa, että tämä hänen valitsema teema on vähintäänkin erikoinen - mutta toisaalta on kiva toteuttaa jotain hieman erilaista tällä kertaa. Ja kiitos ideoista, nuo tassunjäljet on aivan pakko toteuttaa. Ja ehdottomasti hännät pienille vieraille <3

      Poista
  2. Onpa söpöt kutsukortit! :)

    Meillä on ollut vasta yhdet lapsen synttärit, jotka olivat muumiteemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. :) Kiitos! Muumiteema on kyllä varmasti myös ollut hauska toteuttaa! <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hihii.. kiva kyllä järjestää jotain hieman erilaista tällä kertaa <3

      Poista
  4. Vau, aika yllättävä, mutta hauska teema! Meille muuten kotiutui Korkeasaaresta leopardin hännät pojilla ja mietin, että olisi helppo toteuttaa lisää eläinhäntiä kotonakin. Kiinnitykseen niissä on pieni pätkä kuminauhaa ja henkselin/ tuttinauhan klipsi ja häntä pysyy kivasti kovemmassakin menossa paikoillaan, mutta on helppo irrottaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yllättävää todella! :D Tuo häntäidea on kyllä hauska. Just jollain klipsilla kiinnitettävät hännät olisi mahtava toteuttaa. Ehkä tässä vielä ompelukone laulaa iltaisin..?! :) hihii..

      Poista