2017/07/13

Rakennusprojekti ja me

Alussa hitaasti tai ei ollenkaan edennyt rakennusprojekti etenee nyt hurjaa vauhtia. Meidän tontilla on viimeisten viikkojen aikana häärännyt monenmoista tyyppiä. Kaivettu kuoppaa, paalutettu, mitattu kulmapisteitä ja rakennettu muotteja. Eikä tässä vielä kaikki, sillä vaikka meille tulee kivitalo niin sen seinät toimitetaan meille valmiina elementteinä. Tällä hetkellä myös meidän talon seinät ovat siis työn alla ja ihan pian valmistumassa tehtaassa. Tällä viikolla meillä oli suuri hetki edessä kun valtavaan rautahäkkyrään päälle (se siellä meidän tontin pohjalla) kaadettiin betoni. Se on ensiimäinen suuri askel kohti valmiita seiniä. Sen päälle rakennetaan muotit ja valetaan betoniseinät kellarikerrosten seiniä varten. Näiden seinien päälle elementit nostetaan. Aika moista härdelliä on siis odotettavissa meidän tontilla tulevien viikkojen aikana aina kuivumisaikojen välissä. Reilun kuukauden päästä pääsemme ehkä jo viettämään harjakaisia..!?

Rakennusprojektin edetessä meidän roolit ovat pikkuhiljaa muodostuneet. Minä olen se joka lukee sisustuslehtiä ja kyselee kuin malttamaton 5-vuotias milloin meidän uusi koti valmistuu. Joko? Joko? Joko? Meidän isi-ihminen taas on se joka jaksaa nousta ennen kukonlaulua ja raahautua tapaamaan ja neuvottelemaan rakennusmiesten kanssa ennen oman päivätyön alkamista. Lisäksi meillä on ollut apuna myös lasten Vaari joka on ollut tontilla valvomassa projektin etenemistä meidän ollessa muualla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että minä saisin istua rauhassa nautiskelemassa hiljaisuudesta, onhan jonkun pyöritettävä arkea. Meidän kaksi pientä poikaa takaavat sen, ettei meidän kodissa koskaan ole rauhallista. Vaikka tämä työnjako on hyvin perinteinen se on silti juuri sitä mitä ajattelimme. Vielä emme ole kertaakaan riidelleet rakennusprojektimme takia - ennemminkin puhaltaneet yhteen hiileen ja miettineet miten saamme asiat toimimaan. Suhteellisen tempperamenttisia kuin ollaan niin täytyy myöntää, että olen hieman yllättynyt tästä. Rauhoittelen itseäni sillä, että kyllä se riita sieltä vielä tulee. Hahaa.. No ei kai! 

-Såfin

PS. Pahoittelut, nämä rakennusvaiheen kuvat eivät välttämättä ole kauneinta katsottavaa. Mutta jossain vaiheessa tämä kääntyy voiton puolelle ja ehkä jopa sisustuskuviksi.. :)

4 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoista nähdä, miten talo valmistuu alusta loppuun vaikka onkin "valmistalo", jotenkin on niin hassua nykyään kun kaikki tulevat valmiina koti. Onkin todella hyvä että on ihan näitä pohjien teko-päivityksiä niin sitten saa myös ne ihanat sisustus-jutut jatkoa koko talon syntymiselle ja kodin rakentumiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ja onhan tämä oikeastaan aika pitkä prosessi. Ruutupaperista, kuoppaan, seiniin ja lopulta sitten se sisustus kuin piste i:n päälle. :) Itse tietty odotan sitä sisustushommaa kaikista eniten.. Heh..

      Poista
  2. Tätä teidän projektia on kyllä niin mukava seurata♥

    VastaaPoista