2018/08/20

Matkaan lähden, matkaan lähden..

Olen tässä muutamassa yhteydessä ohimennen maininnut meidän syksyn kokoperheen reissusta. Tunnen kuitenkin, että en ole antanut tälle meidän tulevalle reissulle riittävästi palstatilaa täällä blogin puolella verrattuna meidän tämän hetkiseen hypetystasoon. Heh. Lähdemme siis muutamien viikojen päästä reissuun sillä bongasimme alkukesästä todella halvat lennot Islantiin. Islanti on ollut meidän haavematkakohde jo pidemmän aikaa mutta aina se on syystä tai toisesta jäänyt tekemättä. Nyt päätimme tarttua tuumasta toimeen ja varasimme lennot koko perheelle. Pääsyy miksi olemme halunneet matkustaa Islantiin on ehdottomasti saaren erikoinen luonto. Olemme vuokranneet nelivetoauton jotta pääsemme ajamaan ympäri pieniä teitä ja tutkimaan ympäristöä mahdollisimman paljon. Luultavasti tulemme pyhittämään suurimman osan meidän 4 päiväisestä reissusta maisemille ja luonnolle. Pakkaamme siis ehdottomasti mukaan lämpimät takit ja kunnolliset ulkoilukengät matkatavaroihin.. 


(Kuva 1: aurinkomatkat, Kuva 2: tripguide. se, Kuva 3: mtv3) 

Meillä on myös toinen haave meidän reissulle: haluaisimme nähdä valaita. Ehkä vielä löydämme tahon joka järjestäisi meille valasretken. Olisi niin mahtavaa päästä näkemään näitä hurjan suuria eläimiä ihan livenä omassa elinympäristössään. Haaveilen myös löytäväni kunnon islantilaisen villapaidan jolla pääsisin täyttämään meidän matkalaukun paluumatkalla. Vaikka tämä reissu tulee nyt aika pian meidän esikoisen koulunaloituksen jälkeen, tuntuu hyvältä päästä reissuun yhdessä. Pelkäsin myös lippuja varatessa, että lomapäivät olisivat olleet paremmin käytetty jossain lämpöisessä kohteessa. Tämän aivan huippuhienon kesän jälkeen täällä Suomessa olen kuitenkin todella tyytyväinen meidän reissukohteeseen ja ajankohtaan. Ehkä jopa saamme nähdä ruskan laskeutuvan Islannin ylle. Iik. Niin kivaa taas lähteä reissuun ja vielä hieman erikoiseen paikkaan. Olen niin innoissani. 

Oletko sinä käynyt Islannissa? Onko sinulla antaa vinkkejä meidän reissuun?

-Såfin

10 kommenttia:

  1. Oi, Islanti on munkin toivelistalla! Ihanaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tästä tulee kyllä varmasti tosi kiva reissu <3

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta, tulee varmasti aivan ihana reissu. ♥

    VastaaPoista
  3. Voi, mä en varmaan malttaisi enää pysyä sun tilassa paikoillani vaan hyppisin innostukseta :D Islanti on siis täällä haavelistalla ollut oikeastaan jo lapsesta asti. Aluksi ihan vaan, koska on ainut pohjoismaa, jossa en ole käynyt, mutta onhan sen luonto kerrassaan upeaa katseltavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! <3 Tämä on tosiaankin ollut minunkin listalla pitkään ja pian tämä haave toteutuu. Ja saimme myös valassafarin järjestymään. Iik. Olen niin fiiliksissä :D

      Poista
  4. Islanti on myös haaveni, jonka toivoisin toteuttavani muutaman vuoden päästä. Odotan innolla kuulevani lisää teidän reissusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! <3 Laitan siis talteen parhaat vinkit sinua varten :D

      Poista