Tämä viikko on monella tapaa ollut tosi erikoinen. Olemme hoitaneet perus arkea melkein moitteettomasti mutta silti matkalle on sattunut monta vähän erilaista tapahtumaa jolla olemme täydentäneet meidän päiviä. Joukkoon on mahtunut suuria tunteita, mutta myöskin ääretöntä harmitusta ja kiroilusanoja. Monestihan viikot näyttävät juuri tältä, kohdalle sattuu odottamattomia asioita ja välillä sitä itsekin innostuu tekemään nopeita käänteitä ja tärkeitä päätöksiä joilla on pitkäaikaiset vaikutukset. Tänään ajattelin jakaa muutaman meidän tämän viikkoisista tapahtumista teidän kanssa..
- Eräänä päivänä ajoin aamulla töihin sekä autolla että pyörällä. Kyllä, luit oikein. Olin herännyt superaikaisin sillä samana aamuna minun piti esiintyä heti kahdeksalta videoyhteydellä isomman yleisön edessä. Reippaana ajattelin, että menisin silti polkien töihin. Kun olin taittanut valtaosan matkasta pyörällä minulla heräsi paha fiilis siitä, että olisin unohtanut meikit kotiin. Pysähdyin ja tarkistin. Paha fiilis oli oikeassa. Meikit oli kotona ja jouduin tekemään u-käännöksen. En ole koskaan ole polkenut niin kovaa. Kotona tiedossa oli parin minuutin pikasuihku ja laittautuminen ja lähdin uudestaan töihin, tällä kertaa autolla.
- Yhtenä iltapäivänä huomasin ämpärillisen omenoita meidän portaalla. Joku naapureista oli kiltisti tuonut meille ihanan suuria punaisia omenoita. En voinut vastustaa ajatalla Lumikki-elokuvaa ja sitä yhtä kohtalokasta punaista omenaa. Heh. Häpesin omaa mielikuvitusta vähän. Oikeasti olen tosi kiitollinen tästä kivasta eleestä.
- Olemme nähneet pienen hevosen kierivän innosta hiekassa koulun pihalla. Ei ehkä se tavallisin näky. Heh. Koululla järjestettiin isot juhlat perheille keskiviikkoiltana ja siellä oli paljon erilaista ohjelmaa. Pihalle oli mm. tuotu hevosia, kanoja ja kaneja. Siellä oli myös paloautoa, grillipistettä ja kisailualueita. Olimme ajoissa ja näimme kun hevosia tuotiin paikalle. Yksi hevosista oli niin innoissaan leikkialueesta, että se hyppi ja kieri hiekassa aivan kuin se ei olis nähnyt sellaista aiemmin.
- Kun hain meidän kuopuksen päivähoidosta tiistaina, hän käveli oudosti minua vastaan. Perhepäivähoitajamme katsoi minua erikoisesti. Huomasin yhtäkkiä, että meidän poitsun housut roikkuivat oudosti. "hän on kerännyt niitä koko päivän" sanoi meidän hoitaja. Sitten huomasin sen. Hänen taskut olivat aivan täynnä tammenterhoja. Aivan kuin joku pieni orava hän oli kerännyt housujen takataskut pullolleen ja hän yritti kuljettaa niitä kotiin ilman, että huomaisin. Hahaa..
- Olemme tällä viikolla vihdoin saaneet meidän lemmikkieläin pohdinnan päätökseen. Olemme tehneet päätöksen, että meidän perheeseen muuttaa uusi hyvin pieni 6 senttiä pitkä tyyppi. Hän tulee tänne ruotsista asti ja kahden viikon päästä hän on luovutuskelpoinen. Kerron tästä vielä lisää ensi viikolla. Päätös tuntuu hienolta sillä meidän "löydä meille sopiva lemmikki"-projekti on kestänyt vuosia. Olemme harjoitelleet lainakoiralla, tutustunut liskoihin, kaloihin ja jopa lihansyöjäkasviin (hihii..) Nyt olemme vihdoin tehneet lopullisen päätöksen ja parin viikon päästä meidän perheeseen kuuluu viisi yksilöä neljän sijaan.
Onko sinun viikkon mahtunut eriskummallisia tapahtumia?
-Såfin
Kerrassaan mainio nuo tammenterhojen täyttämät taskut :D
VastaaPoistaHahaa.. Niin on :D
PoistaOi jännää tämä teidän lemmikkiasia!Jään odottamaan postausta salaperäisestä lemmikistä:)Ihana juttu, että löysitte juuri teille sopivan lemmikin.
VastaaPoistaNo me olemme kyllä todella innoissamme asiasta. Heti kun aikataulu varmistuu niin lupaan paljastaa mikä lemmikki on kyseessä <3
Poista