2018/08/21

Viikkoraha - mitä lapselta vastineeksi?

Huomaan, että olen ihan kuutamolla mitä tulee "isompien" lasten asiohin. Yhtäkkiä olen koululaisen äiti. Päästän lapseni yksin ulos ja stressaan jokaikinen hetki siitä miten hän selviytyy ilman minua. Tuntuu siltä kuin olisin heittänyt hänet susille. Vaikka koulunaloitus on iso juttu jo itsessään huomaan, että painimme monen muun asian kanssa samaan aikaan. Asioita jotka ovat ihan uusia meille. Esimerkkinä voisin kertoa, että meidän perheessä lapset kiinnostuivat nyt ensimmäistä kertaa omasta ulkonäöstä. En yhtäkkiä saa päättää minkälainen tukka parturissa leikataan, tai en aamulla saa valita mitkä kengät kannattaisi pukea. Pieniä asioita, mutta silti niin suuria. Toinen suuri asia on se, että huomaan selkeästi rahan kiinnostuksen heränneen etenkin meidän 6-vuotiaalla. Hän kysyy joka käänteessä miten paljon milläkin rahalla saa. Hän on myös kiinnostunut siitä, mistä raha tulee. Kaiken huippu on ollut viimeaikaiset taidenäyttelyt joita hän on järjestänyt meillä kotona ja pyytänyt rahaa sisäänpääsylipuista. Tai pullamyynti mökillä. Liikkistä, mutta samalla fiksua. Kunnon businessmies. Hihii..

Samalla kun meidän esikoinen toistuvasti kyselee rahasta ja siihen liittyvistä asioista on luonnollista alkaa pohtimaan viikkoraha-asioita. Olemme koittaneet viikkorahan käyttöönottoa aiemmin, mutta kiinnostus on aina lopahtanut. Tai lähinnä se on kaatunut niihin meidän edellyttämiin tehtäviin johon viikkorahan ansainta on perustunut. Hän on selkeästi ollut liian pieni. Luulen, että nyt hetki on kypsä. Aloin pohtimaan mitä tehtäviä voisi vastuuttaa meidän pian 7-vuotiaalle. Tehtävien pitää olla sellaisia, että hän itse kykenee niihin ilman apua eivätkä ne kuitenkaan saa olla liian isoja, että motivaatio loppuu. Roskien vieminen ja oman huoneen siistinä pitäminen ovat sellaisia tehtäviä jotka mm. ovat olleet mielessä. Tai olisiko oman koulurepun pakkaaminen iltaisin? Tai omien pyykkien lajitteleminen? Tiskeissä auttaminen? Huh. Kyllähän sitä hommaa riittää.

Samalla olen myös pohtinut viikkorahan suuruutta. Onko 2 euroa liian vähän? 5 euroa on taas aika paljon noin pienelle?!

Kuulisin tosi mielelläni sinulta minkä suuruinen viikkoraha sinun lapsilla on (tai on ollut) ja mitä tehtäviä siihen on kuulunut?

-Såfin 

6 kommenttia:

  1. Meillä seiskaveen tehtävänä on siivota oma huone (ohjattuna), pyykkien vieminen pesukoriin ja puhtaiden ripustamisessa auttaminen, pöydän kattaminen ja astioiden vieminen pesukoneeseen yms. Meistä nämä ovat perusjuttuja, joihin lapsen pitää jo tuossa iässä osallistua. Ja viikkorahaa meidän ekaluokkalainen saa 1€ jouluun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tuo kuulostaa hyvältä combolta. Minäkin toivoisin että lapset osallistuisivat juuri tällä tavalla rutiininomaisesti tehtäviin. Nyt he kyllä auttavat, mutta omia vastuualueita ei vielä ole. <3

      Poista
  2. Meillä lapsilla ei ole ollut varsinaista viikkorahaa, koska ei täällä ole mitään missä niitä tuhlatakaan. Saavat aina siis tarvittaessa rahaa ja ikätasoa vaativimmista töistä erikseen. Meidän 8-vuotias mm. hoitaa koirille vedet, kattaa pöytää, vie roskikset ja tyhjentää astianpesukonetta sen verran mitä ylettyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on hyvä ratkaisu. Tiedän ettei kaikissa perheissä suinkaan jaeta viikkorahaa vaan juuri tuolla tavalla sitten tarpeen mukaan. Tässä lienee kaksi koulukuntaa. Meidän isi-ihminen on kuulunut tuohon kategoriaan joka on saanut rahaa tarpeen mukaan ja minulla taas omassa lapsuudessa on ollut viikkoraha. Vaikeita päätöksiä <3

      Poista
  3. Itseäkin kiinnostaa viikkorahan suuruus. Mitäköhän sen pitäisi olla minkäkin ikäisellä?

    Ja kotitöissä avustamisesta tuli mieleen, että meidän 1,5v auttaa jo innoissaan pyykkien ripustamisessa ja kauppakassien purkamisessa :) Ja kaiken huipuksi se oikeasti on apu, kun pieni nostelee lattialta pyykkejä, ojentaa minulle ja minä ripustan niitä kuivumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. Ihana pieni taapero teillä jos hän jo pystyy auttamaan kotitöissä. Muistan, että meillä se meni toisinpäin: minä ripustin ja lapset veti ne alas pyykkinarulta.

      Galluppia tehdessäni päättelen, että yleinen käytäntö viikkorahan kohdalla 7-9 vuotiaana on muutaman euron kieppeillä. (1-3€) ja siitä ylöspäin +10vuotiailla käytännöt vaihtelee tosi paljon riippuen siitä miten paljon lapsi osallistuu kotona askareisiin.

      Poista