2015/10/28

Vauhdikkaat 5-vuotis synttärikemut

Viime viikonlopun aikana vietimme yhteensä kolmen ihanaisen pienen ihmisen synttärijuhlia. Nämä ovat tällaisia kivoja syitä olla kiireinen. Hihii.. Saimme mm. juhlistaa sitä, että meidän kummipoika täytti pyöreitä vuosia. Tämä pieni mies on siis jo 5 vuotta - Apua! On kummallista ajatella, että pienestä nyytistä on kasvanut niin iso mies, että hän vaan muina miehinä viihdyttää omia juhlavieraitaan. Näillä 5-vuotis synttärijuhlilla purkautui niin paljon iloista energiaa, että oikein sai hämmästellä menoa. Lapset naureskelivat, juoksivat, riisuivat sukat, juoksivat ja... sanoinko jo että he juoksivat?! Meno keskeytyi ainoastaan kun tieto tulevasta jäätelökakusta levisi lasten kesken. Hihii..


Nämä juhlat vietettiin yhden melko uuden päiväkodin tiloissa, jotka olivat kyllin isot tälle vauhdikkaalle seurueelle. Siellä oli isot salit ja paljon leluja joilla sai leikkiä vapaasti. Todella hyvä veto sanon minä! (Juoksu)kierrosten välillä myös aikuiset kerkesivät juoda muutaman kupin kahvia ja keskustella tämänhetkisistä parhaista telkkariohjelmista. Ei ole montaa parempaa tapaa viettää lauantai-iltapäivää..

Onnea vielä kaikille viime viikonlopun synttärisankareille!

-Såfin

PS. Saimme viikonloppuna osallistua myös kahteen Frozen-teemaiseen juhliin, josta kerron lisää myöhemmin..

4 kommenttia:

  1. Tuollaiset paikat juhlille onkin varmasti loistavia! Mä olin erittäin iloinen, kun meidän 5-vuotiasta pystyttiin juhlimaan ulkona. Seinät siinä menossa olisi muuten kaatunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ihan huippua jos vaan pystyy viettämään lasten juhlia ulkona! Hyvänä kakkosena on varmasti juuri tällainen päiväkotitilan vuokraaminen.. :D

      Poista
  2. Olipa loistoidea tuo juhlapaikka :)Ja hieno Batman menossa juhliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! :D Juuh, meidän pieni Batman oli niiiin innoissaan viemässä pakettia synttärisankarille!

      Poista