2015/10/04

Haltialan tilalla

Rakas päiväkirja,

Tänään kävimme Haltialan tilalla. Ulkona oli ihana syksyinen sää ja aurinko paistoi. Pojille laitoimme aamulla ensimmäistä kertaa hieman paksummaat vuoret haalareihin. Paksummat vaatekerrokset saivat tietenkin aikaan pienen protestin heissä. Samalla vilahti mielessä se joka aamuinen rumba, joka meillä on edessä talvella kun haalareiden alle pitää pukea villapuvut ja pahimmassa tapauksessa vielä kurahousut päälle. Noouu.. sitä en odota ollenkaan. Onneksi kuitenkin laitoimme tänään hieman ekstravaatetta, koska ulkona tuuli aika paljon Valio-myrskyn jäljiltä.


Jäimme tälläkin kertaa ensiksi ihmettelemään isoja traktoreita ja maatalouskoneita keskellä tilan pihaa. Minua vieläkin jaksaa naurattaa, miten miehet vaan ovat niin kiinnostuneita näistä härveleistä. Onhan ne.. noh, ainakin isoja. Lapset silittivät vuohia ja yrittivät välillä repiä niitä korvista. Vuohia kävi vähän sääliksi. Lampola oli vielä kiinni joten emme päässeet sinne lämmittelemään - Marraskuussa pitää tulla käymään uudestaan. Jatkoimme leikkimistä tilan leikkipuistossa ja lapset saivat siellä muutaman kivan leikkikaverin seurakseen ja heillä oli kyllä todella hauskaa. Me vain lähinnä ihmeteltiin menoa ja nautimme auringosta (ja tuulesta).

Nyt minun pitää juosta, että kerkeän kasvohoitoon.. jee! Huomiseen.

-Såfin

PS. Kirjoitko sinä pienenä sellaista perinteistä päiväkirjaa?

2 kommenttia:

  1. Kyllä selvästi toi myrsky syksyn tullessaan.. Ja joo, kirjoitin päiväkirjoja ja niitä taitaa olla 10kpl jossain jemmassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Minäkin kirjoitin aika on-off meiningillä päiväkirjoja. Jossain vaiheessa otin jopa stressiä siitä jos en ollut kirjoittanut moneen päivään.. Hahaa.. :)

      Poista