2015/10/14

Slow Food Festivaaleilla: Mustaa retiisiä ja Emmerjyviä

Kävimme reilu viikko sitten pyörähtämässä kauniissa Fiskarsissa. Sattumoisin siellä oli samaan aikaan Slow Food Festivaalit. Meidän perheen isi ei tosin vieläkään usko, että tämä oli sattumaa, vaan oikeastaan minun etukäteen miettimä suunnittelema, jolla saan myös hänet innostumaan luomuruuasta. Meidän perheessä minä olen nimittäin se joka on ylivoimaisesti eniten innoissani tästä koko luomutouhusta. Hahaa. Slow Food Festivaaleilla oli paljon tietoa luonnonmukaisesta ruuasta, puhtaista raaka-aineista ja tietenkin siellä sai maistella ja ostaa kotiin näitä ihania ja paikallisesti tuotettuja ruokia.


Me söimme festivaaleilla siinä paikalla luomuaineksista paistettuja munkkeja ja maistoimme myös aivan superhyvää pitkään kypsytettyä luomulihaa. Kotiin ostimme mm. hunajaa, luomuleipää ja muutamia erikoisempia tuotteita joista haluisin kertoa teille nyt kun olemme koemaistaneet niitä. Ensimmäinen erikoisempi kokeilu oli musta retiisi, josta valmistimme salaattia. Musta retiisi on maultaan hieman voimakkaampi kuin tavallinen retiisi ja oikeastaan vain sen ulkokuori on musta, sisältä se on aivan yhtä valkoinen kuin tavallinen retiisi. Sain suoraan viljelijältä vinkin kokeilla mustan retiisin kaveriksi selleriä ja omenaa ja heitimme vielä sekaan cashewpähkinöitä ja lehtisalaattia. Tämä yhdistelmä oli oikein kiva vaihtelu "tavalliselle" salaatille.

Eilen kokeilimme sitten taas Emmerjyviä, jotka toimivat vähän niin kuin riisi. Emmerjyviä keitetään suolavedessä 20-30 minuuttia ja tarjotaan vaikkapa lihan lisukkeena. Minä olen oikeastaan todella ihastunut tähän uuteen tuttavuuteen ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan jos jossain satutte törmäämään.

Oletko sinä testannut mustaa retiisiä tai emmerjyviä?

-Såfin

1 kommentti:

  1. Oi tuo sallaatti kuulosti houkuttelevalta ja noista jyvistä en ole koskaan kuullutkaan :D

    VastaaPoista