2016/02/29

Taikatalvi Muumimaailmassa

Terveisiä Naantalista! Lähdimme pitkästä aikaa koko perheen kanssa viikonloppumatkalle ihan yöksi pois kotoa. Kaiken arkirallin kesken tällainen irtiotto tuntuu oikein mukavalta ja jos vielä saa tavata muumit niin tietää, että viikonloppu ei voi olla muuta kuin onnistunut. Hahaa.. Lähdimme siis varhain lauantaiaamuna autolla kohti Muumimaailman Taikatalvi-tapahtumaa. Niin, joskus harvoin voi tosiaankin käydän niin, että muumit heräävät talviunestaan ja kun näin käy haluamme tietenkin olla seuraamassa tätä tapahtumaa ihan läheltä..

Muumimaailma oli näin talvisaikaan vähän niin kuin valtava talvirieha. Siellä oli järjestetty pulkkailukisat, lumikenkäkävelyä ja tietysti siellä sai myös grillata makkaraa valtavien nuotioiden ääressä. Muumimaailmassa oli kaikki hahmot paikalla halaamassa pikkuisia vieraita. Bonuksena myös muumitalo ja muiden hahmojen kotien ovet olivat avoinna uteliaille vierailijoille ja tapahtumateltassa oli lapsille myös talvinen näytelmä. Polut muumimaailman ympärillä oli suljettu, mutta luminen sää ja kaikki tapahtumat sen ympärillä vei oikeastaan lasten huomion kokonaan. Noin neljän tunnin halaamisen ja ulkoilun jälkeen meidän nuoret tyypit jaksoivat enää makoilla hangessa, mutta poiskaan ei olisi halunnut lähteä. Ja ymmärrän kyllä, meillä oli todella hauska päivä muumien kanssa. Huomasin myös itse myöhemmin illalla, että poskia punoitti kaikesta auringosta..

Kuka muu sai väriä naamaan tänä viikonloppuna?

-Såfin

PS. myös muumeilla on kengät talvella.. 

8 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää <3 Meiän kesään kuuluu joka vuotinen muumimaailma reissu, talvella ei olla käyty mutta miksei voisi! Ehkä ensi vuonna suuntaamme myös talvella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä muumimaailmassa on kyllä myös pakko käydä! :) Tämä oli myös meidän ensimmäinen kerta Taikatalvessa ja hauskaa oli.

      Poista
  2. Tuolla on varmasti ollut huisin kivaa ja ihanaa♥

    VastaaPoista
  3. Näyttää ihanalta <3 Niin ihanat kuvat ! <3

    VastaaPoista
  4. Ihana ollut katsella blogeista kuvia ja juttua Muumimaailman taikatalvesta. :) Sinne olisi kyllä joskus kiva päästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä! Etenkin jos ulkona on aurinkoista tällainen retki on kuin lottovoitto.. <3

      Poista