2016/02/25

Valokuvauksesta innostuminen

Innostuin itse valokuvauksesta vasta muutama hassu vuosi sitten. Tällainen innostuminen ei todellakaan vielä tarkoita sitä, että osaa ottaa kuvia itse - mutta ehkä tarkemmin sitä, että tykkää katsoa muiden ottamia hienoja valokuvia. Viimeaikoina minua on naurattanut tämä koko valokuvaaminen. Jos vuosi sitten olisin ottanut kuvan ja silloin katsonut sitä kriittisesti olisin saattanut olla lopputulokseen tyytyväinen. Tänään jos katsoisin samaa kuvaa en luultavasti enää olisi lainkaan tyytyväinen. Mitä on tapahtunut?



Kaikki lähti siitä, että ajattelit olevasi ihan ok valokuvaaja. Ymmärsit vain sen, että haluat kuvata ihmisiä ja yleensä vielä suuria joukkoja ihmisiä tärkeissä tapahtumissa tai juhlissa. Tärkein tehtäväsi oli saada kaikki mukaan kuvaan. Hetken päästä tajuat, että olisi myös kivaa jos kaikki katsoisi kameraan eikä näyttäisi oudoilta. Kohta ymmärrät, että taustalla on suuri merkitys kuvan fiilikseen. Alat säätämään kuvien syvyyttä. Hetken päästä näet minkälainen ero epätarkalla, tarkalla ja todella tarkalla kuvalla on. Koska haluat ottaa niitä todella tarkkoja kuvia alat kiinnittimään entistä enemmän huomiota valaistukseen. Huomaat, että hyvä valaistus on oikeastaan kaikki kaikessa - onhan kuitenkin kyseessä VALOkuvaus. Ymmärrät miten erilaisia kuvia saat riippuen siitä kuinka korkealla aurinko on. Ymmärrät esim. mikä on sininen valo ja mikä on keltainen valo. Ymmärrät mitä tapahtuu kun kuvaat vastavaloon vaikka sisätiloissa suoraan ikkunaan päin ja lopetat sellaisten kuvien ottamisen. Huomaat ottaessasi lähikuvia ihmisistä, että jopa valon heijastus hänen silmässä on todella tärkeä. Tiedät myös miten ärsyttävää liian terävä valo on ja toisaalta miten ihana epäsuoravalo on. Lopulta valaistus on ensimmäinen asia johon kiinnität huomiota kun astut huoneeseen.

Jos luulit pääseessi kehityksen päähän olet väärässä. Nyt alat nimittäin korjaamaan aiemmin oivaltamiasi olettamuksia. Aiemmin olit oppinut, että todella tarkka kuva on hieno, mutta nyt oivallat että myös epätarkka kuva voi olla vielä hienompi. Ymmärrät, että pimeässä valossa voi ottaa mitä erikoisimpia kuvia. Palaat jälleen ottamaan kuvia vastavalossa, koska ymmärsit että myös sillä tavalla voi ottaa tosi hienoja kuvia. Ymmärrät, että se ei ole vain ihmiset, liike, ympäristö ja valaistus vaan sen ja niin monen muun tekijän yhteispeli. Kaikki vaikuttaa kaikeen. Se on sen hetken ja sen tunnelman ikuistaminen jopa silloin kun ilmeet ovat oudot eikä kaikki mahdu mukaan kuvaan. Äh, Oikeastaan voit unohtaa kaiken mitä jo opit ja aloittaa alusta.

Tiedät nyt vain sen miten vähän tiedät valokuvauksesta..!

-Såfin

PS. Minä ilmoittauduin muutama viikko sitten 6 viikon valokuvauskurssille tämän pohdinnan lopputuloksena..

9 kommenttia:

  1. Mä ehkä viherrän vähän vieläkin tuosta sun kurssista! Ois joskus oikeasti kiva saada niitä hyviäkin kuvia eikun siis huippuotoksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt lähdetään kyllä metsästämään nimenomaan niitä huippuotoksia! Hihii.. Kyllä sitä itsekin voi opetella ja opiskella mutta nopeamminhan se varmasti menee ammattilaisen ohjaamana.. ehkä.. :)

      Poista
  2. Hih :D Just noin kuules! Ihan kuin olis melkein omia ajatuksia ja kehtiyskaarta käynyt läpi, vaikka en kyllä lähellekkään yhtä taitava kuvaaja ole kuin sinä, mutta näitä samoja juttuja oon funtsinut :) Ja ihan huippua että meet valokuvauskurssille! Siitä kannattaakin ottaa kaikki mahdollinen irti <3 Itse oon nyt kurssin jälkeen koittanut kiinnittää enemmän huomiota valokuvan sommitteluun (äärimmäsien haastavaa varsinkin jos kuvaa lapsia!), kaiken tuon muun lisäksi siis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! hahaa.. :D Tuo sommittelu on kyllä haastavaa kun ottaa tilannekuvia liikkuvista kohteista = lapsista. Se sommittelu tosin on vähän kuin taidetta, vaikka siinä on selkeät vinkit hyvin tasapainotettuun kuvaan siinä silti niin paljon joka voi mennä pieleen tai sitten just nappiin.

      Poista
  3. Hihii, näinhän se juuri menee. :)
    Mä niin haluaisin myös kurssille, mutta lähin järjestetään niin kaukana, ettei siihen ole nyt mahdollisuutta..niimpä koitan sitten vain itse opetella koko ajan lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. <3 Joo, minäkin kyllä pohdin, että otanko nyt näin paljon aikaa tällaiselle asialle, mutta kuvaaminen kävi kokoajan mielessä joten päätin loppujen lopuksi ilmoittautua. Eli toivottavasti kamerani nyt on valmis tällaiseen koitokseen. Hahaa!

      Poista
  4. Hahhah :D just näin.. Mä olin paljon parempi kuvaaja vuosi sitten kun nyt ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin! :D Kysymys nyt sitten on, että oppiiko sitä koskaan oikeasti olemaan parempi vai muuttukko siinä samassa suhteessa aina vain kriittisemmäksi? :D

      Poista
  5. Mulla on juuri nyt puolessa välissä järjestelmäkameran perusteet kurssi. Ainakin sen olen oppinut, että kuinka vähän tiedäkään valokuvauksesta! Seuraavat kurssit alkavat vasta ensi syksynä ja mä niin aion ilmoittautua!

    VastaaPoista