2016/07/04

Lapsuuteni kesät

Erityisesti nyt kun minulla on omia lapsia, olen miettinyt paljon muistoja omasta lapsuudestani. Minkälaiset kesät olivat silloin kun olin pieni? Mitä kaikkea on jäänyt mieleeni ja mitä kaikkea minä vastaavasti toivoisin, että omat lapseni muistaisivat kesästä? Minä muistan punaisen mökkimme saaressa. Ne isot niityt, perunamaan ja rantakallion. Soutuhetket isoisäni kanssa. Sarjakuvalehdet ja badmintonpelit, aarteenmetsästykset siskojeni kanssa. Muistan veneretket hiekkarannalle, metsämansikat pujotettuna heinänvarteen ja seikkailut lähellä sijaitsevalle linnaraunioille. Mieleeni on myös painunut hyvin tarkasti meren, rannan ja luonnon tuoksu. Muistan myös miltä mökissämme tuoksui aamuisin kun kahvintuoksu levisi tupaan ja oli aika nousta sängystä uuteen päivään. Huoletonta ja iloista yhdessäoloa.

//Kuva meidän perheen tytöistä otettu mökillä Turun saaristossa joskus 90-luvun puolivälissä. Isä on kameran takana, tietty.. :) //

Muistan miten jännää oli kun ystävät ja sukulaiset tulivat kyläilemään meidän pieneen saareen. Muistan sen, miten kavereiden kanssa saimme nukkua teltassa (luultavasti aivan liian lyhyitä yöunia) ja pelasimme ulkopeleja koko päivän. Muistan miten piirsimme ja väritimme satoja kuvia ja rakensimme majaa metsään. Juhannuskokko kalliolla. Kukkaseppeleet. Aurinko joka aina paistoi, mutta koskaan ei ollut liian kuuma. Kaikki olivat aina iloisia ja hyväntuulisia ja meillä ei ollut kiire minnekkään. Tätä pohtiessani huomasin, että muistan vain ne ihannimmat, hauskimmat ja kivoimmat jutut. Mielessäni ei ole yhtään surullista hetkeä, haavaa, hyttysenpuremaa, sadepäivää tai väsynyttä hetkeä - vaikka olen vakuuttunut siitä, että myös näitä hetkiä on ollut. Ei, niitä en muista.. Kaikki oli vaan.. ihanaa.

Haluaisin luoda tällaisia muistoja myös omille lapsilleni. Rauhallista, vaivatonta ja iloista läsnäoloa ilman stressiä. Kesämuistoja.

Mitä sinulla tulee mieleen kun ajattelet kesälomia lapsena?

-Såfin

6 kommenttia:

  1. Ihania muistoja♥ Itse en lapsena juurikaan ollut kesäihmisiä, mutta aamusta iltaan tuli ulkona juostua ja torilta herneitä ja mansikoita ostettua. Siinä missä muut lapset pääsivät uimaan, mökille, reissuun jne. minä makoilin pienessä punaisessa uima-altaassani leikkien olevani valtameren kala eli haaveillen siitä mitä muut saavat kokea, mutta onnellinen rakkaasta altaasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaupunkikotiinkin tietysti liittyy myös paljon kesämuistoja! <3 myös meillä oli iso allas takapihalla eli samoja puuhia on meilläkin ollut :) Herneet ja mansikat torilta kuulostaa myös kivalta kesämuistolta..

      Poista
  2. Kyllä minunkin muistoissa ne lapsuuden kesät on täynnä pitkiä kesäiltoja kavereiden, sisarusten ja serkkujen kanssa leikkien ja kuumia päiviä rannalla ♥ Paljon mökkeilyä ja hyvää ruokaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta!! :) Kyllä ystävät ja sukulaiset olivat tärkeässä roolissa. Mutta sun kommenttia lukiessa tajusin, että minä en niinkään muista sitä ruokapuolta kesällä, se innostus on tainnut syntyä myöhemmin.. Hihii..

      Poista
  3. Ihana kuva ja ihania muistoja.♥
    Ulkoilua, tallilla oloa, ystäviä, aikaa perheen kesken, uimista, mattopyykkiä, retkiä, asuntovaunulla matkustamista, mökkeilyä ja paljon muuta ihanaa.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi <3 ihanalta kuulostaa myös sinun muistot. On jännää huomata mitkä on ne ensimmäiset asiat jotka nousevat mieleen. Ja ymmärrän niin miksi esim. mattopyykki on sinun listalla. Muistan myös tarkalleen sen tuoksun.. Niin kesä!! :)

      Poista