2016/07/31

Mistä kerrossänky kahdelle pojalle?

Nyt etsintä on alkanut. Olemme päättäneet siirtää meidän 2,5-vuotiaan nukkumaan samaan huoneeseen 4-vuotiaan isoveljensä kanssa. Meidän nykyisessä kodissa on vain yksi lastenhuone, joten tämä ratkaisu tuntuu luontevalta askeleelta. Pojat saavat nukkua yhdessä ja samalla he ehkä tuo turvaa toisilleen keskellä yön pimeiden tuntien. Koska huone on melko pieni, ainut ratkaisu on hankkia pojille kerrossänky. Sängyn pitää olla pieni ns. juniormallinen versio ja nyt olemme sitten pohtineet erilaisten vaihtoehtojen välillä..


1. Niemen tehtaiden "Retro"-mallisto. Kuvat täältä.
2. Oliver furniture. Kuvat täältä.
3. AVA Kids kerrossänky. Kuvat täältä.
4. Cabin Bunk bed by Elina & Klaus Aalto. Kuvat täältä.

Itselleni turvaa tuo ajatus, että ainakin yläsängyssä olisi laidat koko matkan. Toinen tärkeä asia on tukevat tikkaat ja kolmas lisäarvoa tuova asia olisi, että sänky saisi olla muokattava niin että sängyt myöhemmin saisi erilleen jos sille on tarvetta kun reilun vuoden päästä muutamme isompaan taloon. Tuo ensimmäinen Niemen tehtaiden Retro-sänky olisi tavallaan houkutteleva valinta, sillä meillä oli pienenä tällainen samanlainen sänky mökillä. Sitten taas markkinoilla olisi vaikka mitä muita ihania ja kauniita sänkyjä. Huoh. Vaikea valinta.

Onko teillä kokemusta kerrossängyistä? Mitä kannattaisi ottaa huomioon sellaista hankkiessa?

-Såfin

6 kommenttia:

  1. Meillä on Ikeasta ostettu kerrossänky ja se on todella toimiva. Sen alle mahtuu paljon leluja koreihin. Haaveilin itse joskus tuollaisesta retrosängystä tuossa ensimmäisessä kuvassa.. t.Jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo retrosängyt ovat ihan huiput! :) Niistä tulee jotenkin hyvälle tuulelle.. Ja tuo lelujen säilyttäminen sängyn alla on kyllä hyvä ottaa huomioon..

      Poista
  2. Me ollaan miehen kanssa pyöritetty tätä samaa aihetta pitkään aika samoilla vaatimuksillakin. Meillä vaan lisänä tuottaa ongelmia lastenhuoneen viisto katto, jonka matalinta mittaa en ikinä muista. Tuossa avaroomissa saa kyllä halutessaan mukavasti ja helposti hyödynnettyä sängynalusenkin säilytystilana, kun taas osassa sänkyjä tikkaat tulevat osittain "tielle" ainakin hankaloittamaan käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Avaroomin sänky on kyllä todella näpsäkkä kun siinä ekstra-laatikossa voi joko nukkua tai vaihtoehtoisesti säilyttää leluja! Ja nuo tikkaat kyllä pitää myös olla toimivat - en ollut tullut ajatelleeksi sitä että ne voivat myös olla tiellä.. hmmm.. :)

      Poista
  3. Meillä sama pohdinta päällä vaikkakin vielä pienemmälle kaksikolle niin että pienempi saataisiin alkuun pinnasängyssä parven alle. Laitoin juuri Oliver furniturelle kyselyä tilauksesta Suomeen, olisitko kiinnostunut yhteistilauksesta jos toimittavat Helsinkiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliver Furnituren sängyt ovat kyllä aivan ihanat! :) Jäin pitkäksi aikaa surffailemaan heidän sivuille.. Me saimme kuitenkin jo viikko sitten järjestettyä meille sängyn muuta kautta, näillä näkymin meille tulee tuo AVA Roomin sänky laatikolla - mutta kiitos tarjouksesta <3

      Poista