2018/03/15

4- ja 6-vuotiailla omat vai erilliset huoneet?

Nostaessani pientä kääröä viereeni imetettäväksi yön pimeinä tunteina en todellakaan osannut ajatella, että joskus vielä pohtisin poikien nukkumajärjestystä ja heidän omia huoneita. Tämä hetki tuntui neljä vuotta sitten aika kaukaiselta. Nyt tosiasia on kuitenkin se, että meidän uuden talon valmistuessa pitää myös tehdä päätöksiä uusien nukkumajärjestelyiden suhteen. Pojille tulee omat huoneet ja tämän myötä olisi tietenkin mahdollisuus muuttaa nukkumajärjestystä niin, että kummatkin nukkuvat erillisessä huoneessa. Toinen vaihtoehto olisi se, että vielä toistaiseksi tekisimme toisesta huoneesta ns. "nukkumahuoneen" jonne keräisimme enemmän rauhallisia elementtejä kuten esimerkiksi kirjoja ja piirrustuvälineitä ja kenties pehmoleluja. Toinen huone voisi sitten puolestaan olla enemmän vauhdikkaimpia leikkejä varten.
 
Nykyään pojat nukkuvat siis kerrossängyssä yhteisessä huoneessa. Tämä järjestely on toiminut hyvin ja he nukahtavat jo hienosti keskenään ilman mitään suurempia ongelmia. He saavat turvaa toisistaan. Kumpikaan pojista ei oikeastaan koskaan ole nukkunut yksin. Joskus meidän vanhemman pojan ollessa yökylässä muualla, meidän kuopusta on pelottanut olla yksin huoneessa. Nyt meillä on sitten pienimuotoinen päätös edessä. Toisaalta muuton myötä olisi luonnollista muuttaa nukkumajärjestystä, mutta en ole varma ovatko pojat vielä valmiita nukkumaan itsekseen. Toisaalta pojat toivoavat omia huoneita mutta samalla he haluavat kuulemma vielä nukkua yhdessä samassa huoneessa. Niinpä olemme vielä kahden vaiheilla. Varsinkin meidän pienempi pojista saattaa vielä nousta keskellä yötä ja tepsutella meidän vanhempien viereen jos hän ei heti saa unenpäästä kiinni. Tämä on yksi syy minkä takia jännitän hänen siirtämistä omaan huoneeseen. Heräisiköhän jo puoliltaöin ja meidän sänkyyn muuttaisi ikäänkuin vakiasiakkaaksi pieni tyyppi..?!
 
 
Nyt minua kiinnostaisi tietää, minkä ikäisinä olette siirtäneet lapset omiin huoneisiin nukkumaan? Vai nukkuvatko kenties vielä samassa huoneessa?


-Såfin

/Kuvissa esiintyy aiempien yhteistöiden merkeissä saatuja tuotteita/

5 kommenttia:

  1. Meillä pojat nyt olosuhteiden pakostakin nukkuvat samassa huoneessa, mutta eräänä päivänä asiasta keskusteltiin. Ekaluokkalainen on luonteeltaan herkempi ja ei kuulemma tahtoisi edes ihan omaa huonetta. 4-vuotias taas on yllättävää kyllä reippaasti mennyt ja nukkunut koko yön ihan yksinkin lastenhuoneessa. Toisaalta 4-vuotiaan herätessä huutamaan painajaisiin herää samalla kaikki muutkin eli oma huone toisi siten isommalle hieman paremman unirauhan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omassa huoneessa on varmasti puolensa ja puolensa. Meidän vanhempi on myös vähän herkempi, eli se on varmaan suurin syy miksi jarruttelen tätä prosessia. Meidän nuorin on sitten oppinut isoveljeltään hieman tätä yksinolon pelkäämistä. Tuo on ihan totta, että omat huoneet antaisi sitten unirauhan vähän eri tavalla.. <3

      Poista
  2. Meillä isompi siirtyi omaan huoneeseen 3,5v ikäisenä ja nukkui tosi hyvin. Nykyään joutuu ikäväkseen jakamaan huoneen pikkuveljen kanssa, mutta jos meillä olisi huoneet niin molemmat nukkuisi omissa. Isompi nukahtaa heti, kun menee nukkumaan, mutta pienempi yrittää pitää itsensä (ja muut) hereillä niin kauan kuin mahdollista. Lisäksi leikit jo aikapaljon eroaa, kun toinen on 4v ja toinen pian 8v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on jännää, miten isommat lapset nukahtavatkin noin nopeasti. Tietenkin koulussa tulee paljon ärsykkeitä ja päiväunia ne eivät nuku. Meilläkin tilanne on juuri noin että vanhempi poitsu haluaisi nukahtaa heti mutta pikkuveli alasängystä huutelee ja naurattaa vielä pitkään nukkumamenoajan jälkeen :D

      Poista
  3. Meidän ystäväperhe mietti juuri muuton yhteydessä samaa asiaa. He tekivät ratkaisun, että 7v on oma huone jossa tekee mm. läksyt rauhassa, lapset nukkuvat kuitenkin yhdessä 5v huoneessa kerrossängyssä. Tämä on toiminut tosi hyvin, lapset saavat kuitenkin turvaa toisistaan ja tykkäävät nukkua yhdessä.

    VastaaPoista