2018/03/09

Itsetehty makuupussi vähän isommalle lapselle

Minusta vauvojen puuvillakankaiset makuupussit ovat hurjan söpöt. Kerroin teille aiemmin miten ompelin makuupussin lähiperheeseen syntyvälle pikkuiselle. Idea makuupussien ompeluun syntyi siitä, että kuvittelin kaikilla meidän perheen serkuksilla olevan samanlaiset makuupussit. Vauvan makuupussi oli siis ensimmäinen askel tätä kohti. Seuraavaksi otin työn alle makuupussit meidän 4- ja 6-vuotiaille pojille. Meidän kummatkin pojat ovat reilusti yli metrin mittaisia ja halusin, että pusseissa olisi hieman kasvuvaraa jotta he voisivat käyttää pusseja koko ala-asteiän. Pojat olivat todella kiinnostuneita projektista ja osallistuivat itseasiassa ensimmäistä kertaa ompeluhommiin. Meidän nuorimmainen autoista hullaantunut tyyppi istui pöydän alla katsomassa ompelukoneen "kaasupoljinta" (hahaa..) ja meidän vanhempi poitsu sai istua minun sylissä auttamassa suuren kankaan ompelemisessa. Tällaiset niistä sitten tuli. Aika hienot, eikö vain?

Suurin haaste tällaisen isomman kankaan ja ompelutyön tekemisessä oli kankaan pitäminen oikeassa asennossa ja yrittää olla sotkeutumatta siihen ompelun ollessa käynnissä (etenkin kahden pienen apurin kanssa). Iso pöytä ja paljon tilaa on siis edellytys tällaisen makuupussin tekemiseen. Muutenhan tässä ommellaan vain suoraa saumaa ja projekti sopii varsin hyvin myös vähemmän kokeneelle ompelijalle. Meidän lapset ovat nyt nukkuneet kaikki päikkärinsä näissä pusseissa ja ovat innoissaan ottamassa niitä mukaan myös lähtiessä yökyläilemään.

Tarvitset: n. 1,5 m kahta erilaista puuvillakangasta, 150 cm-mittaisen vetoketjun, 1,5 m paksuinta vanua, lankaa ompelemiseen.

Tee näin: 
1. Superhelppo tapa on leikata kankaat niin, että yksinkertaisesti käyttää koko kangasleveyden hyödykseen ja leikkaa siitä n. 140 senttiä pitkän palan. (joudut siis vain leikkaamaan yhden puolen koko pussista). Tämän jälkeen kankaiden yläkulmat leikataan niin, että kulmat ovat hieman kaarevat. Varmista, että kangaspalat ovat symmetriset taittamalla ne keskeltä kahtia. Toista kummankin puuvillakankaan ja vanun kanssa.
2. Aseta puuvillakankaiden kuosipuolet vastakkain ja päällimmäiseksi vanu. Varmista vielä, että kankaat osuvat kohdalleen ja leikkaa reunat vielä tasaisiksi jos tarvetta.
3. Kiinnitä kankaat kiinni toisiinsa nuppineuloilla (kannattaa!) jottei ne lähde karkuun kun ompelet niitä kiinni. 
4. Ompele kankaanpalat ja vanu kiinni toisiinsa ja jätä alareunasta n. 20 sentiä auki.
5. Käännä kankaat ympäri.
6. Ompele auki jäänyt kohta kiinni ja käytä tarvittaessa nuppineuloja apuna.
7. Taita makuupussi pitkittäissuunnassa kahtia ja ompele alalaidasta nurjalta puolelta keskeltä n. 12 senttiä kiinni.
8. Kiinnitä vetoketju nuppineuloilla niin, että sauma jää makuupussin sisälle ja ompele se kiinni.

Onko teidän lapsilla omat makuupussit?

-Såfin 

11 kommenttia:

  1. Mä tarvin saumurin ja ompelukoneen :D!!! Oon jo kankaita pidemmän aikaa katsellut :) Kivoja baggyja ei löydy mistään, eikä makuupusseja. Tää ois niin kätevä. Meillä on pienemmällä vielä käytössä se äp-pussi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä oli kyllä helppo projekti joten jos vähänkin houkuttelee niin kannattaa testata! :D Nuo vauvapussukat ovat kyllä niin käteviä. Harmi, ettei sellaisia ole myynnissä isommille lapsille..

      Poista
  2. Ihanat! Tälläset on pakko tehdä ❤ Finlaysonilla on sellasia isoja makuupusseja, mutta ne on muistaakseni 250 cm pitkiä mikä tuntuu vähän hurjalta mitalta vielä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tällaisia lastenkokoisia makuupusseja ei kyllä oikein ole ostettavissa. Tai ehkä on, mutta niissä on sitten taas tyyliin joku lastenelokuva-printti :D..

      Poista
  3. Ihanat♥ Ja mä salaa toivoinkin, että laittaisit näistä isommista versioistakin ohjetta :D Meillä nimittäin 4-vuotiaalta oma makuupussi löytyy, mutta hänelle sopivaa kangasta olisi katsottuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna! <3 Näitä on oikeasti todella helppo tehdä. Mietin jopa, että ihan voisi kummilapsille tehdä joululahjaksi. :)

      Poista
  4. Oi ihanuus. Haluan itselleni tuollaisen pussin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Juu, kyllä itseasiassa rupesin itse myös miettimään, että ompelisinko kumminkin vielä itsellenikin tällaisen pussukan. Hihi..

      Poista
  5. Todella upeat makuupussit ��.

    VastaaPoista
  6. Niin siis nyt vasta nään tän postauksen ja nämä oli tämmöiset isompien pussit!! Aivan mielettömän ihanat <3 <3 <3

    VastaaPoista