2018/06/06

Miksi isä saa aina olla se viileä tyyppi?

Kävimme toissailtana pyöräostoksilla. Sain aiemmin vanhemmiltani lahjaksi polkupyörän jonka avulla ajattelin kulkea työmatkat nyt kesällä ja syksyllä. Samalla kun minä juttelin myyjän kanssa polkupyörän ominaisuuksista meidän isi-ihminen ja pikkupojat pyörivät urheilukaupan hyllyjen välissä tekemässä löytöjä. He löysivät pojille uudet säbämailat ja ampumajousen. Kyllä luit oikein, meidän isi-ihminen osti pojille JOUSEN. Pikkupojat olivat kassalla ylpeinä esittelemässä ostoksiaan minulle. Katsoin meidän isi-ihmistä silmiin vakavalla katseella. En siis ikimaailmassa itse antaisi poikien koskea mihinkään näin vaaralliseen kapineeseen. Kaikella rakkaudella. Jousi oli jo tässä vaiheessa ostettu. Samalla minä oivalsin jotain suurta. Isit saavat aina olla niitä viileitä tyyppejä jotka innostuvat tällaisista hurjapäisistä jutuista ja äidit ovat aina ne tyypit jotka rypistävät kulmakarvoja ja sanovat ei. (Tai ainakin meillä. Heh)

Näitä vastaavia tilanteita on ollut monia mutta ehkä dramaattisin tilanne joka muistui mieleen oli se kun olimme pulkkailemassa talvella pari vuotta sitten. Olimme silloin Paloheinässä ystäviemme kanssa ja lasten piti laskea melko isoa ja jyrkkää pulkkamäkeä alas. Meno oli hurjaa. Pieniä lapsia sinkoili alas mäkeä pulkkien kyydissä kuin villissä lännessä. Meidän isi-ihminen työnsi iloisesti meidän nuorimman (silloin 2-vuotiaan) tyypin liikkeelle. Meidän vauva yksin siellä sinkoilevien pulkkien välissä. Suljin silmät, en voinut katsoa. Minä äitinä en siedä katsoa lastani tällaisessa tilanteessa. Näen vain ne kaikki asiat jotka voivat mennä pieleen. Olen kenties jossain tilanteissa ylisuojeleva. En annan lapseni kiivetä kiipeilytelineessä korkeammalle kuin aikaisemmin koska en ole varma hänen taidoistaan. Minä olen se joka sanoo pojille, että heidän pitää hiljentää vauhtia pyörän selässä. Minä olen se joka laittaa pisteen hurjille ja vauhdikkaille leikeille. Minä olen se tylsä, kieltävä ja rajoittava äiti.

Samalla oivalsin myös jotain muuta: Lapset tarvitsevat myös näitä pikkuisen hulluttelevia isi-ihmisiä. He tarvitsevat jonkun joka uskaltaa katsoa kun lapsi uskaltaa kiivetä korkeammalle kuin ennen. Lapset tarvitsevat sitä tyyppiä joka ensimmäistä kertaa työntää heidät alas hurjaa pulkkamäkeä. Henkilö joka rohkaisee heitä uskaltamaan ja kokeilemaan jotain uutta. He tarvitsevat tyypin joka uskaltaa antaa heidän käsiin jousen ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin.

Kumpaakin tarvitaan. Turvallisuutta, rohkaisua ja hulluttelua - kaikkia sopivissa määrin.

-Såfin

(PS. silti en ole tyytyväinen siihen, että minä olen se tylsä "ei käy-tyyppi". Hahaa..)

1 kommentti:

  1. Hahaa, tätä tuli niin mieleen meidän jouskariepisodi :D Meillä poika toivoi jousipyssyä ja lopulta itse ostin pitkin hampain saarnaten sellaisen heppoisen leluversion. Kotona mies katsoi pitkään päätään pyöritellen ja kävi pojan kanssa ostamassa ihan kunnon toimivan pelin. Äiti sai siis osaksi vaan naurua. Mutta oot kyllä aivan oikeassa! Rohkeiden isien lisäksi tarvitaan meitä suojelevia äitejäkin :)

    VastaaPoista