2018/08/07

Babyshowerit laiturilla

Viime viikolla vietimme siskoni babyshowereita. Olemme naureskelleet hieman vauvatilannetta, sillä meidän lähiperheeseen syntyy jo neljäs poikavauva (eikä yhtään tyttöä). Mutta ihanaahan se on tietenkin. Nuorimmalle siskolleni ja hänenen miehelle syntyy siis pienokainen aivan muutaman viikon sisään ja halusimme tietenkin juhlia tätä babyshowereiden muodossa. Jokainen vieraista toi mukanaan vaaleansinisen tai valkoisen istuintyynyn ja kokoonnuimme viettämään yhteistä aikaa picnic-hengessä siskoni asuintalon edessä olevalla laiturilla. Kun olimme kattaneet pöydän ja kiinnittäneet kaikki viirit, ilmapallot ja muut koristeet soitimme puhelun siskolleni joka oli autuaan tietämätön iltaohjelmastaan. Pyysimme hänet tulemaan parvekkeelle ja katsomaan alas laiturin suuntaan. Hän tuli hämmentyneenä ulos ja siellä hän näki ryhmän lähimpiä kavereitaan iloisesti vilkuttamassa..

Ulkona vallitsevan sään takia tuntui juuri sopivalta harkita picnic-teemaa babyshowereille. Söimme salaattia ja piirasta sekä hedelmiä kuplivan juoman kera (alkoholitonta tietenkin sankarille). Onneksi veden lähettyvillä kävi pieni tuuli, joten ahdistava kuumuus tuntui hieman siedettävämmältä. Meiltä vierailta siskoni sai ison vaippakakun johon oli piilotettu vaatteita ja vauvatarvikkeita. Kun päällimmäiset naurut oli naurettu ja kuulumiset vaihdettu vietimme ihanan illan eri ohjelmanumeroiden viihdyttäminä. Koristelimme pienelle tulokkaalle bodyn kangastusseilla, arvuuttelimme vatsan ympärysmittaa sekä tulevan vauvan syntymäpäivää. Klassikko-ohjelmanumero jossa babyshowerin päähenkilö, tuleva äiti, maistelee soseita oli tietenkin myös yksi kohokohta illan aikana. 

Pikkutyyppi - nyt saat syntyä tähän maailmaan. Sinua odotetaan jo kovasti! 

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Oi, tuo on varmasti ollut ihana yllätys♥ Hauskoille juhlille näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se itse yllättäminen onkin aina se hauskin hetki :D <3

      Poista