2019/08/29

Poikien boheemi syyslook

Siis tiedättekö mitä?! Viimeiset kaudet olen tehnyt paljon "vaatehätäostoksia" pojille. Olemme heränneet aivan liian myöhään siihen, että kaikki vaatteet ovat yhtäaikaa menneet liian pieneksi. Se on taas johtanut siihen, että olen juossut hätäisesti sisään lastenvaatekauppoihin ja napannut äkkiä ensimmäiset käteen tarttuvat vaatteet. Samalla olen tehnyt huomion josta en ole ollenkaan iloinen. Poikien osastot ovat täynnä TYLSIÄ vaatteita. Siis mustia, valkoisia, harmaita (ja sanoinko jo mustia?) vaatteita. Siellä ei ole paljon valinnanvaraa, eikä erikoisia ja jänniä vaatteita tunnu löytyvän ollenkaan. Meidän poikien vaatekaappien sisältö on hiljalleen muuttunut hyvin tavanomaiseksi, enkä pidä tästä kehityksestä ollenkaan. Niinpä päätin, että tänä syksynä tehdään jotain ihan muuta. Hankin vain värikkäitä ja/tai erikoisia vaatteita pojille täydentääkseni tätä muuten niin harmaata värimaailmaa. Tänä syksynä meidän hankinnat pystyy kiteyttämään uudenlaisen otsikon alle - Boheemi Syyslook.. 

Tämän syksyn väri on punainen! Minusta punainen on ihana väri ja niinpä valkkasin pojille ihanan pirtsakkailla väreillä varustetut villapaidat ja pipot. Minusta poikien vaatteet pitää myös olla rennot ja hauskat - jos vaate ei täytä sitä kriteeriä, en tule hankkimaan sitä heille. Tämän jälkeen minua odottaa vielä kenkähimmeli. Meidän esikoisella on esimerkiksi tälläkin hetkellä vain yhdet lenkkarit jotka hän suostuu pukemaan luistimien lisäksi. Mutta se ongelma saa jäädä toiseen päivään...

Tältä näyttää siis meidän tämän vuoden syyslook!

Boheemi Syyslook

//1. Villapaita - Minirodini// 2. Bomber - Mini Rodini // 3. Pipo - Bobo Choses // 4. Reppu - Elodie Details// 5. Farkut - Stella McCartney// 6. College - Mini Rodini // 7. Parka - Nununu // 8. Villapaita - Bobo Choses // 9. Pipo Riley Crew // 10. Farkut - Bobo Choses // 

Mitä hankintoja sinä teet tämän syksyn vaatekaappiin?

-Såfin

6 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä...miten voi ollakin, että pojille on tarjolla vain mustia ja harmaita värejä vaatteissa..Siis haloo, pojatkin haluavat pirteitä, kivoja värejä.
    Haikeana katson tyttöjen vaate osastoja. No onneksi on keksitty nettikaupat!
    Hyvää syksyn jatkoa!
    T. tuskastunut Kahden pojan äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis todella turhauttavaa! En tiedä miten vaateliikkeet opettelisivat tästä pois. Meidänkin pojat usein katsovat haikeina tyttöjen puolelle, mutta esim. t-paidat sieltä jää ostamatta koska niissä on erilainen leikkaus tai röyhelöitä hihoissa. Nettikaupat on meidän pelastus :D Ihanaa syksyä myös sinulle <3

      Poista
  2. Mä vasta viimesilläni odotan poikaa ja olen jo huomannut, kuinka tytöille on paljon laajempi valikoima, kuin pojille, ainakin ketjuliikkeissä. Kivan persoonallisia vaatteita olet löytänyt 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea odotukseen <3 Kyllä, tuo sama on huomattavissa ihan vauvan vaatteista lähtien. Kiva, että olet tehnyt löytöjä kuitenkin :)

      Poista
  3. Kivoja vaatteita! Jos pukisin isommat pojat vain lähialueen liikkeistä löytyviin vaatteisiin, olisivat he aika väritöntä massaa luokissaan. Nuorimmalle saatan napata toisinaan jotain perusjuttuja sieltä tyttöjen värikkäämmältä puolelta, mutta netistä tulee kyllä aika iso osa poikien vaatteista ostettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä että perus kivijalkaliikkeistä löytyy todella väritöntä vaatetta pojille. Netistä löytyy taas tosi paljon kivempia vaihtoehtoja :) Onneksi internetin jännä maailma on käytössä kaikilla tasapuolisesti riippumatta paikkakunnasta tai etäisyyksistä.

      Poista