2015/10/01

Olen varjo vain

Olen enää varjo siitä ihmisestä, joka olin ennen kuin meidän lapset syntyivät. Olen hyvin erilainen ihminen mutta silti samanlainen. Ristiriitaista. Miten vanhemmuus muuttaa ihmistä? Varmasti vastaus on erilainen jokaisen kohdalla. Kun meidän esikoinen syntyi, yritin kynsin ja hampain roikkua kiinni omassa "vanhassa" identiteetissäni. Se oli itsepäinen päätös, jonka olin tehnyt jo ennen äidiksi tulemista. En suostunut lähtemään ulos laittamatta tukkaa, enkä missään nimessä halunnut olla se henkilö joka näyttää elävältä ihmismuumiolta vaikka siltä joskus sisältäpäin olisi tuntunut kesken pahinta valvomiskautta. Minustahan ei myöskään tulisi hiekkalaatikkomutsia. Mutta pikkuhiljaa, kuukausi kuukaudelta asenne muuttui ja lopulta tuntui luonnottomalta taistella muutosta vastaan -  tuntui väärältä olla se ainut äiti hiekkalaatikolla, jonka saappaissa oli korot.

Äitiyden kautta olen käynyt läpi monia kriisejä. Olen oppinut sietämään sotkua kodissani. Olen oppinut, että rakkaus omia lapsia kohtaan ihan oikeasti on rajaton (tähän en vain periaatteesta voinut uskoa ennen kuin sen itse koin). Olen oppinut, ettei aina voi nukkua silloin kun väsyttää ja olen oppinut, että jonkun muun tarpeet ovat tärkeämmät kuin omani. Olen myös oppinut olemaan itselleni ja muille lempeämpi. Joitain vuosia sitten olisin kutsunut itseäni mustavalkoiseksi. Tiesin aina mikä olisi oikea ratkaisu miltei jokaiseen tilanteeseen enkä usein halunnut muiden vaikuttavan omiin päätöksiini edes järkevillä argumenteilla. Nykyään tilanne on toinen. Olen oppinut, että mustan ja valkoisen välillä on myös harmaata ja joskus (eli aika usein) muilla ihmisillä on järkeviä kommentteja erilaisiin tilanteisiin. Näin ollen olen myös oppinut pohtimaan asioita eri näkökulmista - hyvässä ja pahassa.

Kun sanon, että olen varjo vain en tarkoita, että olisin mitenkään tyhjä. Päinvastoin - tunnen olevani enemmän täysinäinen kuin koskaan aiemmin. Kun nauran, olen aidosti iloinen ja kun innostun olen oikeasti innostunut. Kun minulla on aikaa itselleni - arvostan sitä oikeasti suuresti. Myös tavoitteet ja haaveet ovat erilaiset kuin viisi vuotta sitten. Oikeastaan en enää koe, että se itse päämäärä on tärkein - vaan se on hetki jota elämme juuri nyt. Ja tärkeintä kaikesta on, että tämä hetki on onnellinen.

Onko vanhemmuus muuttanut sinua?

-Såfin

7 kommenttia:

  1. <3 Hienosti kirjoitettu <3
    Tulin itse aika nuorena äidiksi että jotenkin siinä elämäntilanteessa en huomannut niin suurta muutosta vaan samalla kun kasvoin aikuiseksi, kasvoin myös äidiksi. Tottakai elämä muuttui kertaheitolla, mutta ei ollut ehtinyt vielä tulla mitään "pinttyneitä" aikuisen tapoja, en myöskään raskaana ollessa mitenkään stressannut äitiyttä. Ajattelin vaan tulevani äidiksi ja rakastavani lastani :D
    Mutta tiedän todellakin mistä puhut! Kyllä tiedän että nyt kun nämä pienetkin kasvavat vielä pari vuotta niin äitiys ja minuus muuttaa varmasti muotoaan. On taas enemmän aikaa itselleen, yöt nukutaan, lapset ovat omatoimisia jne. Sitä aikaa jännityksellä odotellen <3 Ja tästä muumio-mutsi ajasta nauttien :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kaikki varmaan juuri riippuu siitä kuinka nuorena sitä on tullut äidiksi ja miten paljon on jo kerennyt muodostaa niitä omia rutiineja ja "omaa elämää" ennen lasten tuloa. Olet varmasti myös oikeassa kun sanot, että sitä muuttuu myös lasten kasvaessa ja etenkin sitten kun ne kaikki ovat niin isoja että jossain vaiheessa muuttavat pois.. APUA! :D

      Poista
  2. Minäkin tunnistan entisessä itsessäni tuon ulkonäkökeskeisyyden. Tai en mä ennen lapsiakaan kovin ulkonäkökeskeinen ollut, mutta minäkään en voinut lähteä edes lähikauppaan, saatikka lenkille (apua! :D) ilman ehostusta ja tukan laittoa. Äitiyden kautta olen ehkä oivaltanut, ettei se miltä näytän, vaikuta varsinaisesti minuun ihmisenä. Nautin edelleen laittautua, mutta menen nykyään mielummin ilman meikkiä ruokakauppaan, jos se on ainoa päivän kotoapoistumiseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. :) Luulen, että tämä laittautuminen ja tälläytyminen on varmasti monella sellainen ,joka muuttuu lasten myötä. Niin se vain on. On ehkä yksinkertaisesti liian vähän aikaa itselleen, ja sen vähäisen oman ajan käyttää mieluummiin rauhassa kahvikupin kanssa kuin stressaten tukasta ja meikistä.

      Poista
  3. Mä jaksan edelleen väittää, että ei oo muuttanut :D Ei vaikka on mennyt jo yli viisi vuotta äitinä :) Oon se sama ihminen kuin ennen lapsiakin, samat kiinnostuksen kohteet ja ihan yhtä friikki siisteydestä ja autosta kuin aiemminkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin! On varmasti helpompi olla sinut äitiyden kanssa heti alusta jos voi olla se täysin sama henkilö kuin aiemmin! :) Kiinnostuksen kohteet on osittain minullakin pysynyt samana, mutta niihin käytettävissä oleva aika on lyhyempi. Näin on ehkä sitten joutunut priorisoimaan entisestään ja päättää mitkä ne oikeasti tärkeät asiat ovat. Koen myös esimerkiksi, että koti ja lähisuku on nykyään todella tärkeässä roolissa, kun taas aiemmin keskityin eniten asioihin jotka tapahtui kodin ulkopuolella.. :)

      Poista
  4. Kirjoitinkin samasta aiheesta, vähän eri kantilta vaan :D Onhan äitiys muuttanut mua tai sanoisin että jalostanut ;)

    VastaaPoista