2016/07/11

Lomapäivät kaukana Helsingistä

Meidän kolmas lomaviikko on tehnyt tehtävänsä. Täytyy myöntää, että ensimmäisellä lomaviikolla vilkuilimme vielä työsähköposteja ja hoidimme paljon asioita jotka oli kiireisen arjen takia jäänyt hoitamatta mutta nyt se rentoutus-mode on virallisesti päällä. Ei tietoa kännyköistä, telkkarista tai edes meikeistä tai parranajokoneista. Uskallan jopa väittää, että ajatukset ovat pyörineet enemmän tai vähemmän niinkin monimutkaisissa asioissa kuin saunan lämmittämisesssä ja muurahaisten kulkureittien selvittämisessä. Nyt on ladattu akkuja!

Edellisen viikon vietimme siis kaukana kotoa. Tukipisteenä toimi meidän mökkisaari Tampereella, josta sitten teimme rektiä, mutta jossa vietimme myös rentoja "älä-tee-mitään" lomapäiviä. Keskellä viikkoa otimme auton alle ja ajoimme muutaman tunnin päähän Pohjois-Pojanmaalle Kokkolaan. Siellä treffasimme ystäväni perheineen heidän superkaunissa kodissa. Olemme kavereita kouluajoilta ja vaikka nykyään näemme harvoin pitkän etäisyyden takia, tuntuu siltä kuin edellisestä kerrasta olisi vain viikko. Ainut merkki ajan kulumisesta oli, että lapset olivat venähtäneet joitain kymmeniä senttejä sitten edellisen kerran. Sinä iltana herkuttelimme grilliruualla ja nautimme toistemme seurasta. Päätimme jopa yöpyä Kokkolassa hotellissa ja nukuimme koko perhe siellä niin pitkään, että meinattiin missata aamupala. (Joka siis oli tarjolla 10:30 asti. Hahaa..)

Olemme tässä myös viikon aikana tehneet päiväretken Ähtärin eläinpuistoon ja ihmetelty meininkiä Tuurissa (OMG!). Mökillä taas grillasimme vaahtokarkkeja, makkaroita ja kukkakaalia avotulessa. Kävimme uimassa järvessä. Luimme lehtiä, lämmitimme saunaa ja ihailimme maisemia. Loppuviikosta saimme serkkuni perheineen kylään mökille. Kerron vielä myöhemmin lisää näistä kokemuksista kunhan pääsen purkamaan kamerani muistikorttia valtavasta bittimäärästä.. 

Miten teidän loma/kesäpäivät ovat sujuneet?

-Såfin

PS. Minua jännittää jo valmiiksi työhön palaaminen viikon päästä. Olen oikeasti kadottanut meikkipussini. En muista salasanojani. En osaa herätä aikaisin aamulla. Haluan kävellä ilman kenkiä. En tunnista itseäni enää ollenkaan. Hihii..

6 kommenttia:

  1. Kunnon loma tekee varmasti hyvää :) Teillä kuulostaakin tähän asti olleen ihana ja rentouttava loma. Me ollaan taidettu pantata kaikkea kesäkivaa loppukesän helteille, mutta rentoa kotonaoloa on kyllä harrastettu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä :) Onneksi te olette ainakin päässeet nauttimaan hengailusta ja kotioloista - aika monet ovat kyllä sellaisestakin ajasta kateellisia! Toivottavasti pääsette vielä retkelle ja mökkeilemään loppukesästä <3

      Poista
  2. Kuulostaa niin luksukselta ♡
    Me käytiin tallinnassa miehen kanssa kahdestaan ja viikonlopuksi olisi tiedossa muumimaailma reissu. Kesä on meillä yleensä kaikkea muuta kuin löhöilyä, menoja olisi vaikka kuinka paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Vau, lomamatka kahdestaan on kyllä tosi huippu juttu! Voisin itse myös milloin vaan lähteä taas uudestaan reissuun! Ja kyllä helposti käy niin että lomapäivät ovat täyteen buukattuna kaikkia kivoja menoja. Sehän on vain hauskaa - jos on energiaa niin miksipäs ei?? :D

      Poista
  3. Oi kuulostaa niin kivalta lomalta.♥
    Musta tuntuu että kesällä on joka päivälle kaikenlaista pientä touhua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut tosi kivaa tähän mennessä! <3 Minun pitää yleensä hieman tsempata, etten buukkaisi loman jokaiselle päivälle hurjasti tekemistä, tai siis tekemistä saa toki olla mutta välillä sen pitäisi myös olla extemporea..!

      Poista