2017/02/24

Pannunalunen puuhelmistä

Me kävimme askarteluliikkeessä viikolla kun olimme kolmistaan kotona pikkupoikien kanssa. Pahaa aavistamatta kävelimme muiden liikkeiden ohi pohdiskellen mitä jännää me mahtaisimme ideoida askarteluksi tällä kertaa. Silloin näimme isot kyltit liikkeen edessä: meidän usein käyttämässä askarteluliikkeessä oli loppuunmyynti. Eikä! No onneksi liike muuttaa vain pienen matkan päähän joten suureen kriisiin tässä ei ole aihetta. Loppuunmyynnin takia kaikki liikkeessä oleva tavara oli alennettu puoleen hintaan. Ja siitähän seurasi.. kröhöm.. pieni villitys. Ostin kotiin mm. rautalankaa, isoja puuhelmiä, fimomassaa, ja, ja, ja. Joo, kokonaisen kassillisen kaikkia jänniä juttuja. Illalla ryhdyimme sitten hommiin..



Sillä aikaa kun pojat värittivät kangastusseilla kangasliskoja minä tein meille rautalangasta ja isoista puuhelmistä pannunalusen. Siitä tuli minusta aika kaunis, vaikkakin minulla oli alkuun hieman ongelmia saada ympyrää kiristettyä niin tiukalle, ettei puuhelmet pyörisi kattilan painon alla. Pienen tsempin jälkeen se kuitenkin onnistui pihtien avulla. Jee. Nyt meidän ei enää tarvitse laittaa meidän puista leikkuulautaa kattiloiden alle vaan voidan ottaa tämä itsetehty pannunalunen käyttöön kun halutaan kattaa pöytä oikein hienoksi! 

Ihanaa ja inspiroivaa viikonloppua kaikille! Meillä on tiedossa jännä viikonloppu ja luvassa on sekä aikuisten keskeistä aikaa kaupungilla, että ulkoilua perheen kanssa..

-Såfin 

6 kommenttia:

  1. Onpa ihana♥ Askarteluliikkeiden loppuunmyynnit ja muut kunnon alet on kyllä pahoja paikkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe.. juu, lompakon painajaisia! :D Mutta minkäs voi jos innostuu!? <3

      Poista
  2. Nää on tosi kauniita 😍 Voi vitsi, haluan kyllä meille samanlaiset 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Siitä vain sitten askartelemaan :)

      Poista